Hätkähdin. Niinkuin olisi suuri näkymätön hämähäkki lähestynyt takaapäin. Oli paha ollakseni ja junakin vielä pysähtyi. Mutta silloin kuulin takaani kaksi iloista, nauruun helähtävää tytönääntä. Minä tunsin heidät, he olivat menossa samaan juhlaan kuin minä. Täynnä odotuksen hurmaa he kertoivat minulle kilvan, että siellä tulee oikein suuret tanssiaiset —
Illalla sitten tanssittiin suuressa salissa. Tunti kului toisensa jälkeen. Myöhemmin eräällä väliajalla toinen niistä eilisistä tytöistä lauloi. Nanna ja minä istuimme silloin vieretysten ja kaikki muutkin istuivat paikoillaan kuunnellen ja tuntien mikä mitäkin, pieniä mielikuvia jonkin kaukaisen tapauksen piiristä.
Kunnes taas helähti tanssisävel nykyhetkestä.
Viimeisellä kerralla kun tanssin Nannan kanssa, tuntui vähän aikaa siltä kuin olisin käsivarrellani pitänyt jotakin, joka ei ollut lihaa eikä verta vaan ainoasti kaunis, sinertävä hymyily tummien ripsien takaa, suunnaton, liiallinen elämänonni. Unohdin hänet ja koko nykyhetken, mieli meni muualle, niinkuin äsken laulua kuullessa, mutta paljon ylemmäs. Tuntui tarkoituksettomalta enää jatkaa mitään.
Sitten tanssi loppuikin. Naiset pukivat ylleen pehmeitä turkkeja nuorukaisten auttaessa. Sitten he kaikki kilisevin kulkusin, hiljallensa tyyntyvin mielin ajoivat poispäin talosta. Tähdet kiiluivat kautta koko taivaan, mutta kuu oli jo laskenut. — Pyhien aika oli taas ohi.
Odottaen, odottaen elelin edelleen. Kunnes kuudentena iltana sain kuulla, että Nanna oli kuollut kolmen aikaan. Kuulin sen kadulla. Mutta huoneeseeni päästyäni asetuin lattialle istumaan ja viheltelin hiljaa virren nuottia. Olin tavattoman kevyellä mielellä, tunsin ettei minun tarvinnut paeta mitään, kaikki oli sovussa. Oman sieluni sisällä tai niinkuin ilmojen korkeudessa oli humahtelevinaan mahtavia akordeja.
Niin se siis laukesi.
Niinkuin huhtikuun päivä —
Maisemapiirroksia
— On ihan niinkuin huhtikuun päivä, sanoo naapuritöllin akka pihastaan meidän äidille tänne meidän pihaan. Se käy sukkeluudesta, ja äiti vastaa nauraen: