Odotus on lauennut, maa ja ilma käsittää mistä on kysymys. Huomaat kuinka eriväriset peltosarat puhtaina raitoina seuraavat toisiaan näköpiirin laitaan, jossa tumma metsä sitoo viimeisen raidan taivaan sineen. Harmaa laakea kylä kuuntelee päiväsydämen ääniä. Kuinka käenpiika huutaa koivikossa niinkuin olisi jo viikon huutanut, ja kottaraiset viheltelevät talon puistossa, jonne näyttävät kotiutuneen. Varpuset kirkuvat hirsiläjällä lokaisen raitin ohessa ja kukot laulavat yli voimiensa, niinkuin juopuneet nuorukaiset talosta taloon. Etäisempien ääni muistuttaa katkonaisia posetiivin säveliä, joita tuuli tuo. Riutuneitten teitten keskiuomissa juoksee myriaadeja vesivirtoja. Vastamäen ahteessa ne hohtavat kirkkaana metalliverkkona, joka liikkumatta pysyy paikoillaan, vaikka vesi alati juoksee.
Lukemattomia ääniä, ilman väreilyä ja kaukometsien siintoa. Huhtikuun päivä…
* * * * *
Mitä nyt! Ilma synkkenee aivan vakavasti, melkein sormia paleltaa, ja kukkojen laulu kuuluu uhkaavan kovana ja selvänä. Tuleeko talvi?
Auringon päällä on vahvalti pilviä, joiden väri muistuttaa liejuista vettä. Etelän puolella se valuu jyrkästi alas metsään kaamean näköisenä kuin keräisi itseensä suunnattomia luonnonvoimia. Puuttuu vain salaman välähdys.
Mutta mieli ei käy siitä apeaksi. Tämä luonnon suuripiirteinen oikku vaikuttaa kuin nuoren tytön epäystävällinen niskanheitto, kun silmien loiste lupaa… Jäätävä henkäys keväisen maan yli kiihottaa kesän odotusta.
Ensin sen ilmaisee harvapuinen haka, jossa maanpinta on vanhan lehtivanukkeen peitossa. Siellä rapisee jo ennen kuin ilmassa huomaa mitään. Sataa rakeita. Paisuneen kevätpuron ulina kilpailee yhäti kiihtyvän rapinan kanssa.
Ja kesken kaiken, pyryn ollessa sakeimmillaan, repeää pilvimuuri, ja aurinko viehättävän seurueensa ympäröimänä katselee avoimin kasvoin tätä näytelmää. Suvi ja talvi…
* * * * *
Noin pari tuntia pyryn tauottua minä lähdin kävelemään ja katsomaan, miltä maailma näyttää.