Kirjeesi herätti niin monta ajatusta minussa, etten oikein tiedä kuinka kaikki sinulle kirjoittaisin. En ole tottunut tällaisia asioita näin tulkitsemaan. Älä kuitenkaan pelkää, että olisin kirjeesi tähden tullut sinulle vieraammaksi. Pidän sinusta enemmän kuin luuletkaan, vaikka onkin sietämätöntä, että sinäkin olet sellainen. Kyllä te pojat olette kummallisia. Jos on joku, joka on ahkera, on hän ikävä ja kehittymätön, jos taas joku on sellainen kuin sinä, ei hänessä ole yhtään energiaa. Kyllä tyttöjen joukossa on paljon hienompia, sellaisia kuin se sinunkin tyttösi varmaan on ollut. Vaikken häntä tunnekaan, niin en yhtään usko, että te olisitte sopineet toisillenne, sinä vain petät itseäsi ja tahtoisit, että hänkin jatkaisi sellaista, mikä ei sovi. Mutta hän on sinua parempi siinä, että hän lopetti. Minä en tiedä, ettekö te ymmärrä naista, vai ettekö ole ymmärtävinänne. Sinusta luulisin pikemmin jälkimmäistä. Muistele vain tarkasti, kuinka sinä käyttäydyit häntä kohtaan silloin ja etenkin sen jälkeen, ja varmasti huomaat jotakin, joka on äärettömän epähienoa ja huomaamatonta sinun puoleltasi. Sillä kun hieno tyttö, jollainen hän varmaan kirjeestäsi päättäen on ollut, kun hän rakkaudessaan antaa kaikkensa ajattelematta seurauksia, jotka voivat hänelle olla niin raskaat, silloin hän uskoo, että toinen ymmärtää hänen rajattoman luottamuksensa ja antaa sille arvoa. Ajattele, että hän antaa silloin yhdellä kertaa kaikki. (Suo sinä nyt anteeksi tämän lauseen banaalisuus. Se on kyllä kulunut, mutta sen totuutta ette te ikinä voi kylliksi arvioida.) Silloin riippuu kaikki hiuskarvasta, ja jos ei suhde ole ollut se oikea, silloin se tulee ilmi ja nainen huomaa sen niin pienestä, ettei sitä voi sanoilla selittääkään. Hienon tytön mielestä ei siinä asiassa ole mitään rumaa; jos hän rakastaa, ei hän omassa sielussaan häpeä sitä. Jos hän huomaa, että toinenkin todella häntä rakastaa, on hänen onnensa sen jälkeen niin suuri, ettei se voi tulla suuremmaksi, eikä hän välitä, vaikka ihmiset saisivat aihetta häväistäkin häntä. Mutta jos hän huomaa pettyneensä, on hän langennut, häneltä on kaikki mennyt iäksi, vaikkei kukaan sivullinen saisikaan koskaan mitään tietää. Moni tyttö on tällaista kokenut ja tuntee sen niin elävästi.

Mutta millaisia olette te pojat! Kun joku hieno luonnollinen tyttö, joka ei ole jo pienestä teihin tottunut, rakastuu teihin, ei hän peitä sitä tarpeeksi. Silloin te kerskutte siitä toisillenne ja sanotte, ettette te itse ole yhtään rakastuneet, muuten vain hakkailette, kun tyttö on kaunis. Tyttö parka on niin rakastunut, ettei hän huomaa mitään sellaista ja suostuu teidän kanssanne siihen äärimmäiseen asti. Silloin hän vasta huomaa ja pakenee teitä. Ja silloin te olette onnettomasti rakastuneita ja kerrotte taas toisillenne, kuinka pitkälle olette tytön kanssa menneet, ja itkette itseksenne, että hän siitä huolimatta teidät niin äkkiä hylkäsi, ja ahdistatte tyttöä vaatien selitystä sellaisesta, jota ei voi selittää enempi kuin luonnonvoimia. Kuinka halpamaista! Sinusta en usko sellaista, että olisit kertonut muille kuin minulle. Ja minä uskon, että sinä sydämessäsi itsekin ymmärrät, mitä tässä olen kirjoittanut, ja syytät vain itseäsi.

Minä olen varma siitä, ettette olisi sopineet yhteen. Sinä ja minä olisimme sopineet, ja minä näen selvästi, että sinä vain tahdot vietellä minulta tätä tunnustusta, kun puhut, että minun puoleltani kaikki olisi ollut pelkkää ystävyyttä. Aivan niinkuin se sinun nihilismisikin on vain pelkkää koketeeraamista; kyllä sinä olet onneton ja suret sitä. Minä näin heti silloin alussa, että sinulta puuttui jotain, niinkuin joku vieteri, ja minä toivon kaikessa hiljaisuudessa voivani olla sinulle sellainen. Et sinä mistään onnettomasta rakkaudesta ollut työtä tekemättä, sinä vain luulet sellaista, kun olit itse ilman karakteria. Minulle sinä annoit vain ystävyyttä, kun sydämessäsi, ehkä tietämättäsi, tunsit, ettei sinulla ollut voimaa eikä uskallusta minua ottamaan, ja häntä sinä yhä ahdistit, vaikka syvin vaistosi varmaan sanoi, että kaikki on lopussa. Sinä vain hait jotain ulkonaista syytä siihen kukistumiseesi, josta nyt puhut niin ylimielisesti. Sillä jos sinulla nyt olisi hyvä virka, niin ymmärräthän sinä, että me menisimme yhteen ja sinä unohtaisit hänet helposti. Mutta sinä olet nyt pelannut pelisi niin huonolle kannalle, etten minä enää voi siirtää sinun hevostasi niinkuin silloin. Mutta kun sinä minua kohtaan aina olet ollut hieno ja luottavainen, ja kun tiedän, että sinussa yhä on jotain, olen minä nyt tosiaan sinun ystäväsi, luultavasti ainoa todellinen. Minä tunnen ja ymmärrän sinua niin hyvin, ja ihminen pitää kaikesta, jota ymmärtää.

Mutta minä käyn jo viittäkolmatta, olen käynyt kaikki koulut ja kurssit, mitä rouvana tarvitsee, enkä aio jäädä vanhaksipiiaksi. Sillä huolimatta aateluudestani en ole mikään suuri persoonallisuus, vaan ihan tavallinen porvarityttö. (Joku ilkiö onkin väittänyt, että meidän suvun kantaisä olisi ollut Erik XIV:n kokki.) Sitäpaitsi olen hiukan kokenut, ja minulla on sellainen taipumus, että osaan mukautua. (Se on muuten meidän yhteinen suuri piirteemme.) Sulhaseni on kunnon mies ja hyvin minun mieleiseni. Häät on kuitenkin päätetty lykätä siksi, kunnes hän on päässyt dosentiksi. Minä suoritan sillä aikaa kandidaattitutkintoni loppuun, kun kerran olen tullut niin paljon sitä varten tehneeksi. Mutta kun olen kirjoittanut sinulle tällaisen kirjeen, niin siitä näet, mitä sinä minulle merkitset. Nyt erotessamme tahdon hiukan kiusoitella sinua, Werner poikaseni. Annan kuvani tulla viereesi ja kuiskata korvaasi tällaisen lupauksen: jos sinä tulet minun luokseni miehenä, joka on voittanut maailman, sen sijaan että maailma jo luuli voittaneensa hänet, silloin … sinun kaikkein salaisimman-salaisin unelmasi. Ikävä kyllä ei ihmeitä juuri enää tapahdu. Ihanaa olisi kuitenkin nähdä edes yksi eläissään. Mutta siihen asti pysykäämme erillämme. Ole sinä nyt jossain poissa ja minä menen tuota ihmettä odottaessani — ehkä naimisiin.

Hyvästi nyt ja koettakaamme molemmat voida hyvin.

"Ystäväsi" Ebba

J. K. Ymmärrä nyt sinäkin minua oikein. Jos me voisimme jotakin tehdä, niin minä olisin valmis, mutta emmehän voi mitään. Joinakin hetkinä olen hyvin onneton ja epätoivoissani ajattelen jos jotain. Mutta emmehän me voi piiloutua mihinkään, on elettävä vain. Koettakaamme siis elää! Miksi pitää aina käydä näin? Muistaisit nyt joskus edes minkä näköinen minä olen ja mitä äsken… Voi kun sinä nyt voisit jotain.

Uh, tätä hempeyttä — hyvästi. —

Katsaus

Ent. ylioppilaan papereista