Minun luonteessani on eräs mahdollisuus, jonka on nähnyt ainoastaan hän, ainoa rakkaani. Kun meidän rakkautemme lapsuuden ensi värähdyksistä sitä mukaa, kuin meidän ruumiimme vuosien kuluessa varttuivat, oli kehittynyt korkeimpaan ja arimpaan kohtaansa, oli se hienoimman kristallikorun kaltainen, joka riippuu silkkilangasta. Mutta hämärässä pielessä seisoi pahahenki ja nauroi äänetöntä nauruaan, sillä se näki jo mitä tapahtui. Se nyökkäsi, ja tuli esiin partainen, hekotteleva olento, joka sierottuneella kädellään kohmasee silkkilangan poikki, niin että kristalli putoaa pirstaleiksi. — Mistä minä tiesin, että tuollainen lasi maksaa niin paljon? — Ja että kaikki olisi täydellistä, rupeaa olento punaisena ja inhottavasti myhäillen kokoilemaan lasinpalasia yhteen: — Kyllähän tämän tästä vielä voi laittaa… — — —
Loppukesälläkin voi vielä heinäladossa maatessaan nähdä pitkiä, kauniita mielikuvia unta odotellessaan…
On elokuussa häät. Kutsu on tullut. Isä ja äiti eivät aio mennä, he ovat vanhoja ja yksinkertaisia ja hiukan … ei ole sopivia vaatteita. Mutta he ovat varmoja, että minä menen, sillä minä olen hiljan palannut kaupungista ja jo tilannut talosta hevosenkin puolikolmen ajaksi. Ja minä hommailen ja näytän hankkivan, pöydälläni on kukkia kristallivaasissa, hopeapuitteissa. Ja äiti ajattelee:
— Se onkin aina niin pitänyt siitä. Lapsena jo yhdessä laskittelivat. Nyt näyttää melkein suru olevan, on iloinen, mutta silmät ovat kummallisen kosteat.
Renkipoika paremmissa vaatteissaan tulee, orihevosella. Minä panen vaasin kukkineen koteloon, vien rattaille ja sanon pojalle:
— Vie nämä taloon ja toimita morsiamelle. Aja pulskasti pihaan, etkä saa tulla alas rattailta, vaan käännyt heti takaisin. Muista se.
Isä ja äiti ovat neuvottoman näköisiä, niinkuin äkkiä, kesken sulan sovinnon, olisin heille irvistänyt. Minä hymyilen ja sanon äidille:
— No, keittäkää nyt kahvia.
Hän näyttää loukkaantuneelta, mutta tottelee, ja vähän päästä kuulen hänen matalalla äänellä sanovan: tule juomaan.
Tullessani on minulla kädessäni hieno pullo, jonka avaan ja lasken pöydälle. Haen pikarit ja nyökkään isää juomaan. Hän on ollut lehteämässä, paidanhihat ovat paikatut ja rikkinäiset. Hiukan väkinäisesti hän yhtyy tähän pilaan ja juo vaihtamatta ilmettä.