Minä astuin äkkiä sisään, niinkuin etsiäkseni jotakuta. Syntyi nolo hiljaisuus, kunnes muuan nuori tyttö keikautti somasti pyöreätä vartaloaan ja juoksi tiehensä vääränä pidätetystä naurusta, joka oven takana pääsi valloilleen.
Eräs toinen tyttö kysyi hassun vakavasti:
— Runar kuinka sitten kävi?
Suloin purskahti koko seura hillittömään nauruun, johon minäkin yhdyin hymyllä, niinkuin sellaisen sopii, joka ei ole oikein selvillä naurun aiheesta, vaan nauraa pelkästä myötätunnosta muuta seuraa kohtaan.
Valtioneuvoksetar tapasi minut, kun istuskelin yksinäni. Hän istahti lähelleni ja sanoi:
— No kuinkas teiltä on syksy mennyt?
— Kiitos kysymästä, on se mennyt.
— Mutta kai kesä sentään hauskempi oli, vai kuinka?
— Kyllä, kyllä oli. Hetken vaitiolo.
— Mutta ette te saa tanssiaisissa näin istuskella, enkä minäkään.
Mennään saliin.