Hietikon muorin piika Laina on erikoinen olento omassa säädyssään. On jotakin hempeän liikuttavaa siinä, että hän on vain piika. Tulee ikäänkuin liian tehokkaasti mieleen tuo vanha totuus, että jaloja inhimillisiä aartehistoja voi piillä ulkonaisesti vähäisemmissäkin asemissa. Nuorella tytöllä voi olla sievät runonlahjat ja siveellisesti puhdas luonne eikä hänessä ole muuta vikaa kuin se, että hän Kohtalottaren oikusta on sattunut syntymään tehtaantytöksi tai piikatytöksi. Eihän kukaan tule tarkanneeksi sellaisen kainon tytön vienoja runoja, kun suuret ja mahtavat ammattirunoilijat itsekkäästi vetävät kaiken huomion omaan puoleensa. Monet ihanat korpien runoruusut kukkivat ikuisesti hukkaan.

Mutta Laina Katajistoa odotti tänään huomattava menestys. Saatuaan päivällispesun miten kuten loppuun oli hänellä jo hyvä kiire omiin juhlavalmistuksiinsa, sillä tämä elokuinen pyhäpäivä raukeni iltaa kohden, ja nais-ihmisellä, joka ei juuri koskaan käy iltamissa, on melkoisesti puuhaa kun hänen kerran on sinne mentävä. Laina Katajisto harsi ja silitti valkoisia alus- ja päällysvaatteitaan. Poskilla heloitti jähmeä puna ja silmien alla laajeni sinertävä suonikas ala. Vaalean kellervä tukka, jonka jakauksessa paljastui valkoinen päänahka, oli jo saanut salaiset käsittelynsä; kalsean puhtoinen naisenpää oli jo täydessä juhla-asussaan, alusvaatteillaan häärivä muu ruumis ikäänkuin riepoitti sitä mukanaan ylimpänä jatkonaan.

Iltapäivä eteni järhähtämättömästi kiihdyttäen hankkeita ja muistuttaen pääasiaa: runoa, jonka Lainan oli määrä lausua iltamissa, jotka vietettiin paloruiskun hankkimiseksi kylän vastaperustetulle palokunnalle.

* * * * *

Lainan runoilu oli pysynyt jokseenkin salaisena asiana. Hän oli hiukan häpeillen ja jännittyneenä lähetellyt tuotteitaan sinne tänne ja lopulta kokenut sen korkean hetken, että sai nähdä yhden runonsa painettuna, tosin pahoin runneltuna ja typistettynä, mutta kumminkin hänen nimellään varustettuna. Mutta lehteä ei täällä lukenut muut kuin hänen ystävänsä Anna Mäkinen, jolla itsellään taisi olla kirjallisia harrastuksia, vaikka hän ihailikin Lainaa etevämpänään. Juuri hänen totensa Laina joutui tähän tämänpäiväiseen tilaisuuteen.

Palokunta tarvitsi ruiskun ja rahat saatiin parhaiten iltamilla. Mutta vaikka iltamissa olikin pääasiana tanssi ja remseä meuhaava yhdessäolo, niin tarvittiin siinä myös ohjelmaa, sen tiesi Seet Järvinen, märkäviiksinen, rivosuinen suutari, joka oli keskeisenä henkenä palokunnassa. Järvinen piti siis kokouksen ja järjesti siellä reippaasti ohjelman. Hän oli nuorempana itse lukemattomissa iltamissa läpäissyt tuon välttämättömän pahan, oli kännissä meuhaten monet kerrat häirinnytkin ohjelmaa huudellen tankkaileville näyttelijöille karkeita kokkapuheita, niin että hänellä oli kyllä vaisto siitä kuinka oleellinen osa ohjelma on iltamissa. Tavallinen mies ei semmoisista turinoista piittaa, pikemminkin ne häntä tympäisevät, kun hän ajattelee, että iltamaherrat ja -neidit kuvittelevat hänen niitten vuoksi tulleen heille rahojansa tuomaan. Mies tulee iltamiin omaa remseyttään eikä vertaistensa lällättelyjä kuulemaan. Palokunnan iltamiin oli siis saatava satuja ja muita lausuntoja. Mäkisen Anna kyllä lupasi lukea kertomuksen, mutta tarvittiin siinä muutakin tarua. Silloin juuri Anna muisti ystävänsä Lainan ja ehdotti, että tätä pyydettäisiin lausumaan runo. Eihän Lainan kyvyistä ollut suutarilla eikä muillakaan tietoa, jonka vuoksi ehdotus ensin herätti sen mukaisia ilmeitä ja ääniä. Mutta Anna sanoi: »Se tyttö kykenee enempään kuin me yhteensä. Onkohan vaan kenenkään meidän runoja painettu sanomalehtiin, mutta Lainan on».

— Pyydä sinä sitä sitten tekemään sen esityksen, sanoi suutari. Kun tuli puhe näytelmästä, lupasi suutari yksinänsä järjestää sen. Hän tiesi, että kaupungista saa lainata naamareita ja peruukkeja ja että näytelmäksi auttaa, kun jotkut niihin pukeutuneina vähän aikaa tanssivat ja muuten kekkalehtavat.

Tärkein järjestelyseikka suutarille oli saada luontevasti päätetyksi, että hänen vaimonsa sai järjestää koko puffettikomennon. Kun se oli päätetty, oli suutari hyvin toivorikas iltamien suhteen.

* * * * *

Anna tuli Lainaa ottamaan ja ystävättäret lähtivät iltamatalolle suloisesti kiihtyneinä ja läheisesti supattaen. Anna oli joskus ennenkin esiintynyt, Laina oli ensikertalainen, ja pelkäsi kauheasti. Hänellä oli runo taskussa ja päässä, mutta se tuntui molemmissakin kovin avuttomalta tällä matkalla. Tuntui ennakolta siltä kuin olisi ollut menossa vieraalle joukolle tunnustamaan jotakin pientä ja salaista vikaansa — niinkuin kirkkoon mennessä kotoinen elämä seuraa mielessä hiukan ujostuttavana häipyvänä kajona. Tuli alinomaa mieleen runon ensi säkeet: »Tein kerran retken aatteen valtakuntaan, mua sinne kutsui oma sydämeni» — pitikö hänen sanoa semmoista tuossa talossa tuon tanssia odottavan tungoksen keskellä. Kyllä Annan kelpasi, se ei lukenut omaa tekemäänsä…