Ajatus haki vaistomaisesti jotain nykyhetkistä harkittavaa. Hän otti peilin ja alkoi tarkastella hampaitaan — keskimmäisissä ylähampaissa oli vika ehtinyt jo pitkälle. Jos ne katkeavat, on hänen muotonsa kamala. Sitähän se oli Salmion Ellikin jo silloin lähtiessä, kauan sitten huomauttanut — Salmion Elli, jolta isä oli kuullut, että — äsh… Kylläpä se osasi tuo ihminen kuorsata ja hossata. Missä oli mahtanut yönsä viettää — missä itse vietin? — Oskarihan on minun sulhaseni, nyt entistä varmemmin… Mutta jos se jättää? — Nuo hampaat on todella korjattava… täytyy ottaa rahaa pankista… sitä rahaa, jota Salmion Elli… jolta isä on kuullut, että…
Hirmuisen kallis silkkipusero ja kiiltokengät olivat yhä siinä eikä tehnyt mieli edes niitä siitä pois nostaa… Monen maalaistytön on käynyt täällä hullusti, mutta enhän minä ole sellainen maalaistyttö nyt enää… Mikä minä olin silloin, kun Salmion Elli vikitteli minua pysymään poissa iltamista — ja mitäs ne semmoiset iltamat näitten rinnalla olivatkaan? Oskari vakuuttaa, ettei minulle täällä mitään kummia tapahdu, niin kauan kuin hänen tuttunaan pysyn. Pian se pääsee autokoulusta ja sitten voidaan mennä naimisiin… Pyhänä ei pankki ole auki, enhän minä tänään voi saada itsekään… Isä on kipeänä, koko tämänkin päivän hän siellä kotona… mutta enhän minä tänään mitään saa, pääsen tuskin illalla ulos… Ja hampaat on laitettava ja Oskarin kanssa täytyy puhua vakavasti siitä asiasta, se oli sellaista köykäistä viime yönäkin…
Tästä keväisestä sunnuntaiaamusta ja -päivästä muodostui Hiltan tietämättä eräänlainen taitekohta hänen kaupunkielämäänsä. Nuo hätäiset hyvätpäätökset olivat oireita siitä, että jotain nyt oli luisumassa jonnekin. Hänen pohjimainen vaistonsa kuiskasi, että päätökset jäävät täyttämättä sittenkin, vaikka pankki on auki ja lääkäri ottaa vastaan. Hän oli olevinaan niinkuin ei olisi isänsä kirjettä koskaan saanutkaan, hän torjui ne kotoisten teitten ja nurkkien kuvat, jotka aurinko loihti mieleen aina kun tuon kirjeenkin… Huomenna kävi jo helpommin. Sitten jonain päivänä tuli kirje myös Salmion Elliltä, kirjurinrouvalta. Silmät lukivat sen läpi todeten siinä samoja asioita, mutta mieleen se ei pystynyt. Tuntui melkein siltä kuin olisi varkain lukenut toisen kirjettä. Hauskuus oli yhä helposti saatavissa, ehkäpä entistä helpommin, mutta iloa ei ollut muissa kuin noissa tunkeilevissa kuvissa, jotka luonto torjui.
Neiti Lintula oppi hyvin tuntemaan kaupungin kahvilat ja elävätkuvat ja kesän tullen myöskin Pyynikin puolen soittoineen ja autoineen. Hän liikkui jo ulkosalla muittenkin kanssa kuin Oskarin, ei enää kysytty hänen säästöjään — oli niitä, jotka tarjosivat. Oskari oli koulunsa päätettyään ruvennut oikein sofööriksi ja pysyi usein näkymättömissä monta päivää; oli ollut pitkillä matkoilla herroja kyydissä. Kerran hän tuli odottamatta Hiltan asuntoon, päissään ja raivon näköisenä, kävi sanaa sanomatta Hiltaa kurkusta… kyökkikunnan akat kuulivat vain Hiltan itkuisia kuiskauksia. Sinä iltana Hilta tosiaan itki kunnollisesti: ei hän niillä Pyynikin retkillään ollut mitään pahaa tehnyt — »totta-ma jossain käyn, kun sinä olet poissa päiväkausia».
— Niin minä olen ja tulen olemaan.
Raa'asti Oskari puhui hänen mätänevistä hampaistaankin. Kului pari tuntia ennenkuin päästiin entiseen hempeyteen, mutta vakavat tulevaisuuden suunnitelmat jäivät sillä kertaa, kuten ennen — ja vastakin.
Noina viikkoina Oskari muutenkin muuttui yhä salaperäisemmäksi. Hän puhui autopulaakististaan, puhui vekseleistä ja niiden uusimisista. Noitui pankkeja, jotka ensin antavat auliisti rahoja ja sitten kiristävät. — Mutta mistäs ne osakkailleen voittoja jakaisivat.
— Oletkos koettanut säästöpankkia? sanoi Hilta jotain sanoakseen.
— Phöh, äänsi Oskari halveksivasti ja murjotti edelleen. Eikä taas tämän jälkeen ollut muutamaan päivään näkyvissä.
Kun hän sitten vihdoin tuli, oli hän kovin kiihtynyt ja vaati Hiltalta heti kaikki rahat, mitä tällä suinkin oli. Pankissa oli vielä kaksisataa ynnä korot, joita kumminkaan ei vielä oltu laskettu eikä siis voitu maksaakaan. Rahat saatuaan Oskari huristi autolla pois luvaten myöhemmin selittää kaikki.