Taavetti on jo noussut ja syönyt ja tervailee ulkona portailla saappaitaan, asettaa ne sitten nurkanrakoon sitä varten pistetylle laudalle kuivumaan. Työsaappaitten tervaus kuuluu myös pyhäaamun menoon — ei ole vielä kirkonaika läheskään. Pyhäaamuna oleillaan paitahihasillaan ja paljain jaloin — mikä on oleillessa lämmenneellä porraskivellä ja pihapoluilla, joutilaana. Siina tulee pirtistä sylissään kissanpojat ja emo maukuen perässä; hän tuo nekin siihen pihalle aurinkoon. Pääskyset käyvät pesällään tallin oven päällä sipaisten joskus lennossaan aivan läheltä ruohostossa urahtelevaa kissaa. Siinan varhaisesta aamurukouksesta on elämä taas näin lähtenyt menemään pyhäistä lattiaan. Lukemattomat, vuosikymmeniä jatkuneet seikat ja suhteet ovat tämän kaiken takana.
Siina ei juuri käynyt kotoa muualla kuin joskus kirkossa, ei liioin Taavetti muualla kuin myllyssä ja pari kertaa vuodessa Tampereella. Jos näin pyhäehtoona sattui olemaan tanssi lähettyvillä, saattoi hän mennä sinnekin; Siina ei sitä vähääkään paheksunut, sillä hän tunsi kotiin asti, ettei Taavetilla ollut mitään hätää. Taavetti oli tansseissa ovensuujoukkoa, mutta seurasi sieltä hymyillen ja virkeänä kaikkea mitä tapahtui ja piti kisailevaa leikkiä tanssitaidottomien poikien kanssa päästäen joskus äänekkään hihityksen. Hän ei koskaan esiintynyt minään tekijänä, mutta saattoi kumminkin maanantaiaamuna kahvia juodessaan kertoilla äidilleen kaikki tanssin aikaiset ja sen jälkeisetkin sattumukset.
Näin kului äidiltä ja pojalta kahdenkesken kaksikymmentä vuotta vanhan Tuohenmaan kuoltua. Pyhät ja aret sujuivat vakiintuneeseen tapaansa, ja perheen varallisuus lisääntyi kaikessa hiljaisuudessa. Taavetti lähenteli kolmeakymmentä, ennen kuin äidin elämässä ensimäiset selvät ehtoon merkit esiintyivät, muistuttaen, että muutos kerran on tuleva. Taavetti huomasi tämän selvemmin jonain saunailtana, kun hän istui vilvoittelemassa puodin portaalla ja äiti löylyn ja kosteuden kutistamana meni siitä ohi puolipukeissaan. Jos äidin rinnalla siinä sattui astelemaan joku työnavussa ollut kylän tyttö — nämä olivat hyvin hanakoita tulemaan Tuohenmaahan työhön, tietenkin nuoren isännän tähden — niin näyttäytyi äidin vanhuus sitä selvemmin. Semmoisena hetkenä saattoi Taavetti unohtua siihen istumaan pitkäksi aikaa ja mitään ajattelematta tuijottamaan oman mielensä uumeniin.
Siinalla taisi olla joitakin hiljaisia toiveita ja pikku yrittelyjäkin Taavetin naimisen suhteen, mutta ne eivät ollenkaan sujuneet. Siinan oli oikeastaan vaikea ajatella siihen ketään toista niinkauan kuin hän itse oli jalkeilla. Tulee siitä kyllä Taavetille outo häiriö, kun kerran jää yksinään ilman naisapua, mutta onhan poika täyden miehen iällä, luonnoltaan vakaa, puhdas ja kykeneväinen. Kyllä se siitä osaa selviytyä.
Ja niin kävi, että Siina sitten eräänä aamuna jäi sänkyyn ja sieltä neuvoi Taavetille, mitä tämän sopi tehdä. Taavetti pysytteli sen päivän kototöissä ja piti silmällä äitiään. Seuraava yö kului hyvin; äiti ei valittanut eikä ollut muutenkaan levoton. Mutta aamulla hän pyysi Taavettia lukemaan, mainiten sivut ja kohdat virsikirjan tekstipuolelta. Oli niinkuin pientä itkun värettä hänen äänessään, kun hän puhui:
— Minä olen kohta kolmekymmentä vuotta sen joka aamu tehnyt, enkä jättäisi sitä nytkään tekemättä, mutta en jaksa oikein pidellä kirjaa.
Taavetin lukiessa hän puoliääneen toisti joka sanan. Se oli Tuohenmaan
Siinan viimeinen aamuhartaus.
2.
Taavetti oli sen verran tottunut kaikenlaisiin naisväen toimiin, ettei hän äitinsä kuollessa joutunut aivan avuttomaksi. Kun tuo outo tapaus kerran oli asumuksen olon täydellisesti sekoittanut ja huumannut, ei Taavetista navetassa ja keittiössä hääriminen enää ollut sen kummallisempaa; se vain tehosti tätä avartunutta yksinäisyyttä. Tietysti tästä nyt uusi elämä oli alkava, mutta sen johdosta kannatti kyllä antaa jatkua tämän ihmeellisen juhlan lehmien, lampaitten ja ruoka-astian seurassa.
Vasta kolmantena päivänä yksin jäänyt torpan poika lukitsi ovensa ja lähti kirkolle tekemään kuolemanilmoitusta ja hankkimaan arkkua. Hänen täytyi pappilassa ilmoittaa myös hautauspäivä ja se seikka pakoitti häntä ajattelemaan asiaa pitemmältäkin. Oli hankittava kantajat ja niille oli jälleen tarjottava jotain kirkosta palattua. Tätä kaikkea hän taas ei voinut aivan yksin toimittaa. Talossa tarvittiin naista jo ennen kuin äiti oli sieltä saatu maan poveen. Siinä tuli pakosta mieleen äidin leikinlaskut vieraille: että Taavetti on laiska naisissa käymään, mutta kai hän sitten muistaa lähteä, kun minä tästä ensin lähden.