— Mikäs taulukka se tälle sopii, sanoi muuan Taavetin astuessa sisään.
— Sille passaa paraiten naimataulukka — oliskos herran kirjoissa semmoista.
— Nämä ovat kaikki siihen tarkoitukseen yhtä oivallisia. Henkivakuutuskirjan perässähän ne tytöt menevät kilvassa. Vieläkös se isäntä on naimaton?
Siihen tuli muilta jo viisi erilaista nasevaa vastausta, ennen kuin
Taavetti itse kerkisi mitään puhumaan.
— No sitten sopii ottaa vakuutus tulevalle emännälle. Ei mikään ole sen sopivampi kihlakapine. Kun tytöt saavat sen kuulla, niin kaikki pyrkivät siihen osallisiksi. Ehkä ruvetaankin puhelemaan.
Taavetti hymyili hiljaista hymyään ja äijät katselivat mielevinä, että jokohan sai paulaansa. No joutaa joutua, onpahan täysi mies, sopii katsoa eteensä. Joku sentään koetti antaa Taavetille merkitseviä silmäyksiä.
— Katsokaas nyt isäntä, jos te näin kaupunkimatkalla pari kertaa vuodessa maksatte sen ja sen, niin saatte viidenkymmenen viiden vuoden vanhana niin ja niin paljon melkein kuin ilmaiseksi. Säästätte kaupunkilystäilystä sen verran.
— Sillä on lystit kotona, ei siltä kaupungissa niihin kulu, sanoi se äijä, joka koetti Taavettia pelastaa.
— No sitä parempi, silloinhan säästö on kaksinkertainen, sanoi ahdistaja. Ei se jäänyt sanavelkaa.
Taavetti huomasi äijien ovelan ilmeen ja se tympäisi häntä niin paljon, että hän alkoi kiinnittää enemmän huomiota vieraan puheisiin. Kirjat ja kynä olivat jo esillä. Sopihan kuulla sen ehtoja.