Asia unohtui pian siihen ihmeeseen, että Olka ja Taavetti heti tämän matkan jälkeen kuulutettiin. Jos nimen kirjoittamisesta oli Taavetille jotain seurausta, niin suoritti hän ne kaikessa hiljaisuudessa ilman käräjöimisiä, niin arveltiin.
Taavetti puolestaan teki piakkoin uuden kaupunginmatkan ollakseen varma siitä, etteivät vakuutuskirjat vaan joutuneet mihinkään välikäsiin. Sattuikin niin somasti, että hän parahiksi sai ne nyt juuri lunastaa. Nyt vasta oli asia lopullisesti kunnossa — opettaja vakuutti, että hän saa kuolla vaikka huomenna; jos joku voidaan todistaa hänen lapsekseen, niin suoritetaan summa sille. Asian salaisuus oli kumminkin Taavetin mielestä välttämättömän tärkeä. Hänestä melkein tuntui, että koko vakuutus menettäisi arvonsa, jos se tulisi tiedoksi. Olka ei missään tapauksessa saisi sitä tietää. Jos menettäisi tämän salaisuuden, olisi se melkein samaa, kuin menettäisi itse Olkan. Vielä ulos tultuaan hän katsoi opettajan seinässä olevaa kilpeä, niinkuin jotain epäluotettavaa ilmiötä.
Juhannuksena olivat vihkiäiset ja vaikka asia jo kauan oli ollut varma, merkitsi tuo päivä kumminkin sitä, että Olka nyt vasta oli Tuohenmaan emäntä — seuraavana päivänä hän kirjoitti muistikirjansa kanteen Olga Tuohenmaa… Olkan äiti ja veli saapuivat häihin ja viipyivät useita päiviä. He puhua möhelsivät kovaäänisesti ja sekaantuivat kaikkiin talon asioihin, jotka tällöin vähänkin esille tulivat. Ilmeni siinä jokin semmoinenkin kohta, joka vielä sattumalta oli Siina-vainaan jättämässä kunnossa. Akka korjasi sen nokkelasti siihen tapaan kuin heillä »ruukattiin». Mitään sanomatta Taavetti tällöin muutti tuon kohdan entiselleen ja poistui huoneesta. Äänekkäät sukulaiset olivat oudosti vaiti, pieni supina vain kuului, kun Taavetti meni porstuassa. Oltuaan neljä päivää he vihdoin lähtivät, sillaikaa kun Taavetti oli alueensa etäisimmässä ääressä jotain korjaamassa. Mutta illalla oli Olka hiukan harvapuheinen.
Taavetti oli päättänyt, ettei hän noiden sukulaisten tähden milloinkaan sano Olkalle mitään. Kun siis taas heinäaikana Taavetti eräänä iltana pellolta palatessaan näki muorin saapuneen, kätteli hän tätä hyväntahtoisesti ja kysyi kuulumisia. Meni vielä syötyäänkin jonnekin kävelylle ja palasi vasta, kun arveli äidin ja tyttären jo menneen makuulle. Makuulla he olivatkin, muori pakarissa ja Olka valveillaan omalla sijallaan yhteisessä vuoteessa, vähän samaan tapaan kuin silloin kihlamatkan aattoiltana.
— Luulin sinun jo menneen Ainasi tykö, sanoi Olka tylysti.
— Kenen?
— Sen, joka oli ennen minua.
— Sekö oli äidilläsi asiana tällä kertaa?
Taavetti katui katkerasti tuota lausetta. Mitä varten hänen tarvitsi sitä sanoa, kun hän muutenkin pysyi vaiti koko illan? Tämä oli törkein epäsopu, mitä nuorella parilla vielä oli ollut ja pahinta oli, että sen kirvoittaminen jäi tällä kertaa. Sen esti Taavetin tekemä viittaus tuohon kolmanteen henkilöön, joka tänä yönä makasi näiden kattojen alla.
Seuraavina päivinä Taavetti pysyi näkymättömissä niin paljon kuin mahdollista oli. Kun muorin vihdoin piti lähteä, sanoi Olka päivällisaikana, että äitiä pitäisi mennä hevosella saattamaan laivalle.