— Eikö sillä ole ollutkaan lasta?
— Ei ainakaan tänne ole merkitty.
Sepä se; ei ole merkitty, mutta kuka sen silti tietää. Oli — oli sittenkin käytävä siellä Tammelan perällä. Ehkäpä se nyt ei ole kotona.
Ei ollutkaan — oli tehtaassa. Suuressa yhteiskyökissä näytti luiseva vaimo erästä ovea, jonka avaimenreikä oli tyhjänä. Taavetti kuuli äänensä kysyvän:
— Missäs sen lapsi on?
— Herranjesta, pitäskö sillä lapsikin oleman? Etteköös mahda tarkottaa väärää ihmistä? Tää on se, joka keväällä muutti tänne sieltä ja sieltä.
— Jaaha, ehkä minä sitten olen erehtynyt, sanoi Taavetti ja lähti kiireemmin kuin oli tullut. Täytyi vähitellen uskoa, ettei Ainalla mitään ollut. Nyt vasta oli kiire opettajan luo ja sitten lihat kaupaksi ensimäiselle ostajalle. Kyllä elämä sentään sittenkin on mennyt parhain päin. Kiireesti vaan kotiin omaan pirttiin, Olkan askareitten lähettyville. Se on tiukka ja äkeä, mutta osaa olla hyväkin ajallaan… Ei ole kiirettä Tampereelle, ennen kuin puolen vuoden perästä, Vapun tienoissa… On se Seetikin aika poika, kun on hankkinut itselleen markkinasakkoja.
Tuolla kotimatkalla oli Taavetilla kyllä taas tavattoman vahva onnen kuvitelma, mutta se ei koskaan jaksanut seestyä oikeaksi vankaksi todellisuudeksi. Tuossa paluussa ja kotiin tulossakin oli jotain kiusallisen epäsointuista: eihän kotona oleva Olka tiennyt eikä saanut tietää koko tästä matkasta muuta kuin nuo pienet tuomiset ja sen vaivaisen hiehon myynnin. Hyväillessään Olkaa Taavetti tunsi tämän yhä selvemmin; Olka ei enää heltynyt semmoisinakaan hetkinä kuin ennen. Pitäisikö hänen sanoa kaikki? Ei, ei sittenkään. Minkä Olka kerran on tulollaan olemasta pois pyyhkinyt, se on oleva poissa, niinkuin on poissa Olkan oma entisyys, josta hän Taavetti ei tahdo mitään kuulla.
Mutta muori oli jo kesällisellä käynnillään puhaltanut myrkyllisen henkäyksen, vaikka se sillä kertaa oli niin vähiin haihtunut. Se käväisi kumminkin silloin tällöin kummankin mielessä ja tuotti lopullisen turmion keväällä, vähää ennen perillisen syntymistä, kun Taavetin taas oli käytävä kaupungissa.
Kun Taavetti tällöin ilmaisi matka-aikeensa, rupesi Olka puolestaan sitä kiihkeästi vastustamaan. Hän puhkesi raivoon, jossa ilmeisesti oli takana jotain kauan kätkettyä.