— No ei Tauno itke nyt — tätin tykönä Tauno saa — Tauno on tuhma.
Viimeisellä laiturinvälillä on Heino päässyt puheisiin muutaman isäntämiehen kanssa, jolta kuulee, että Kivistojalla voidaan hyvin. — Ei ne sentään kapinaan sekaantuneet.
— Ei ole vielä nähty sedän toista emäntää ollenkaan ja lähdettiin nyt katsomaan, sanoo Heino.
Isäntä mulauttaa omituisesti silmiään ja virkahtaa sitten:
— Neh, kyllä-mar sitä näin suvella sopii… Mutta hänen silmäkulmassaan on jotain epäilyttävää.
Omituinen vähä-ääninen, hillitty ja pingoittunut myrsky on puhaltanut
Kivistojan asumuksen yli.
Sattui niin että Heinon Fiina näki Kivistojan Miinan ammottavaa kureliivien puutetta huutavan vartalon juuri sillä hetkellä, jolloin Miina loiskasi tunkiolle sen lopunkin maitotilkan, joka Jertan potkaisun jäleltä oli kiuluun jäänyt.
Ville hymyili vaisusti vieraita suostutellen, Miina punotti ja tutisi.
Lapset parkuivat yhä maitoa, jota »tädin tykönä» oli määrä saada.
— Ei täti taida nyt voida antaa, sanoi Heino.
Yleinen sovinnaisuus estää mainitsemasta sitä paikkaa, mistä Miina kehoitti herrasväkeä maitonsa hakemaan, joka lause samalla oli Miinan ensimäinen puhe vieraille…