Martti kävi taas iltamissa ja oli muutenkin sopuväleissä sällien kanssa. Ei häntä enää kiusailtukaan, sälleillä oli niin paljon muuta uhoa, johon ei Martti kyennyt. Martti sai olla, kuinka hän tahtoi; ei vaadittu enää lakkoonkaan. Martti koetti hajasäärin seisoa sakissa ja kuunnella. Kun pysyisi mukana; mutta ei tahdo pysyä. Hauskaa ja jännittävää tämä on. Juhlallista oli nähdä, kuinka yhdistyksen pojat kävivät ottamassa isännältä pyssyn. Sitten kului taas viikkoja ja yhä jännittävämpiä pyhäehtoita. Kunnes taas tultiin pyssyjä tahtomaan. Sitten tultiin jo tahtomaan leipää ja maitoa. Pohjoisessa alkoi paukahdella, Martti näki ensi kerran kiväärin ja pajunetin ja tunsi vapisevansa. Lahtarit olivat nousseet työväkeä kukistamaan "ja työväen tartti kansa ruveta sotiin". Martti häpesi ja pelkäsi, kun hän liikkui talon töissä, pelkäsi ja häpesi. — —
On se yö, jota myöhemmin ruvettiin sanomaan "pakoyöksi".
Pojat eivät mitään tiedä, mutta jännityksen he tuntevat. Eivät ole pitkään aikaan sattuneetkaan näin molemmat olemaan yhtaikaa kyydistä vapaina, mutta nyt ovat. Uni ei tule eikä maita puhelukaan. Jotakin on varmaan tulossa, muutakin kuin kyytiin menoa.
Yö kuluu. Maantieltä kuuluu silloin tällöin hiukan liikettä, mutta isäntää ei kuulu pirttiin, ei siis ole tullut kyytikäskyä. Isäntä on nuoremman renkinsä kanssa piilottanut hevoset, mutta Martti ei tiedä siitä, hän vain odottaa kyytikäskyä. Puolenyön aikaan lyödään ovelle. "Kuka siell' on?" — "Minä", kuuluu uhkaava vastaus, ja kun pojat hiukan vitkastelevat, huutaa hän "jumalauta" ja riuhtaisee ovirähjän auki. Kiväärin tukki kolahtaa permantoon. Poikien kauhu asettuu hiukan, kun he sähkön viritettyään näkevät, että se on tuttu mies, Peltoniemi, oman talon muonamies. Hänen hiuksensa ovat hiestä suortuvilla ja raivo uhoo hänen ilmeestään.
— Missä teidän hevoset on?
— En minä tie'.
— Missä teidän hevoset on? kysyn minä, huutaa hän uudestaan ja käy nuorempaa, Paavoa, kurkusta.
— En minä tie', parkuu Paavo. — Mistä minä tien, talliin ne ehtoolla jäi.
Outoja miehiä tuprahtaa pirtti täyteen.
— Ei ole hevosia enää, sanoo heille Peltoniemi äreästi. He menevät, ja Peltoniemi sanoo Martille: — Tiedät sitten, Martti, että tänä yönä pääset hengestäs, jollet aikanansa siivoo itteäs. Ensimmäinen lahtari nitistää sun ennen aamua. — —