Nyt oli vaan se tyttö kipeänä ja köyhä vaimo oli sen johdosta havainnut kahtaalle käypiä mietteitä vaisussa sielussaan. Hän tiesi, että uskovaisen aina lopuksi kävi hyvin, ja hän tiesi myös, mitä uskovaisen vaimon, varsinkin köyhän, tuli ajatella ja toivoa sairaaseen pikkulapseen nähden. Hän oli sen kyllä kuullut tälläkin kertaa muhevilta talonemänniltä, kun nämä kyökeissään kaatelivat Suojaskalle ohrakahvia. — Se on aina paras, kun lapsi pääsee nuorena pois, sen sanoi kukin emäntä sillä tavalla kuin olisi se hänen oma syvällinen ja kalliisti ostettu elämänviisautensa, jonka hän hyvänä ihmisenä ihan ilmaiseksi neuvoi sen tarpeessa olevalle, tuntien turpeassa ruumiissaan, kuinka sellainen puhe oli Herralle otollinen.
Kyllähän se tosi oli, kyllähän Tilta parka sen tajusi. Mutta hänellä oli semmoinen vaistomus, että hän oli vähän niinkuin liian köyhä täydesti omaksuakseen semmoista parempien kristittyjen kantaa; että sellainen olisi ollut niinkuin emäntien rinnalle pyrkimistä. Kun on oikein köyhä, niin on vähän vaikea olla oikein uskovainenkaan — enempää kuin oikein säästäväinenkään. Ja niin kävi, että kun sairas pikku Tiltu sai pahemman kouristuskohtauksen, niin poloinen äiti huusi tuskassaan Jumalaa pelastamaan lasta ja ajatus hapuili joitakin salaisia lupauksia lapsen lunnaiksi. Hän tajusi hämärästi, että köyhyys merkitsi sairaalle pikkulapselle enemmän kuin hänelle itselleen, ja muutamia kyyneleitä vierähti veltolle poskelle — niinkuin huonokin maa joskus työntää kauniin kukkalajin.
Joskus nämä hengelliset kilvoitukset tuntuivat Tiltasta kovin rasittavilta — silloin hän kaipasi entisiä aikoja, jolloin hänessäkin oli ollut enemmän raisua akkaa. Pyrki jollakin tavoin tympeästi vaivaamaan tämä kristillinen mieli ja sen palkinnoksi tipahtelevat onnen sattumat ja parempiosaisten laupiaat antimet. Tänäkin saunailtana hän oli saanut emännältä runsaan avun, suuren kappaleen savustettua sianlihaa. Eikä se vielä jouluapua ollut tarkoittanut näin varhain.
Tuommoinen odottamaton onni ei tiedä hyvää — ja pianpa tämä myötämaa alkoikin näyttää tapojaan. Se vei hetkisen iloista kyytiä, mutta alhaalla iski pieleen niin että kerrakseen tärskähti.
Niemiskä oli jäänyt pikku Tiltun kanssa siksi aikaa kuin Suojaska oli poikien kanssa saunassa. Se oli siinä lähimpänä ja joutilaampi, ei Suojaska muuten Niemiskää erikoisesti suosinut, eikä olisi pitemmäksi aikaa sentään huonoakaan kotiansa sen haltuun uskonut.
Niin — ja kuinka olikaan — eikös nytkin kuulunut puhelu jo kauaksi tielle. Ei se Tiltun kanssa tuolla tavalla paasaa, joku vieras sinne jo on kerinnyt sen kumppaniksi. Suojasen Tilta kävi oudon nopeasti mielessään läpi kaiken mitä hänellä kotona oli ja missä paikoissa. Pirttiä lähestyttäessä hän komensi pojat olemaan aivan hiljaa ja kiiruhti itse edellä porstuaan.
Mitä — mitä ihmettä siellä Eevertti vainaasta kohistiin?
Kyökissä istui vieras nainen. Naisen täytyi kyllä nähdä ja ymmärtää, että tulijat, Tilta lapsinensa, olivat tämän asumuksen ihmisiä, mutta hän ei näyttänyt paljoakaan siitä piittaavan. Hän näytti pikemminkin odottavan, että Tilta olisi ruvennut häntä lähentelemään, kyselemään joitakin tiettyjä asioita. Tai niinkuin olisi vieras vaatinut vastausta johonkin tiettyyn kysymykseen, jota ei kannattanut edes tässä sanoa.
Suojaska pimitti lihakappalettaan jonnekin hyllyn kätköön ja hääri muutenkin hiukan hätääntyneenä. Mitäs hän nyt tässä tuttavoimaan — ei hän. — Vai niin, että olette täällä puhuneet tärkeitä asioita, kyllä-mar täällä hyvä rauha ollut on. Olette tainneet puhemiehinä hääriä. — Kuinka Tiltu on ollut? kysyi hän sitten vakavammin Niemiskältä.
Mutta vieras ei alunkaan antautunut sellaiseen keveään tapaan. Hänen olennostaan uhosi jotakin jylhää, joka näille ihmisille oikeastaan oli tuttua, vaikka parahiksi juuri olikin mielistä poistumassa. Että saattoi jossakussa se senaikainen kuumuus vielä olla tuossa mitassa; sellaista havaitessaan nuo aikaisin talttuneet mökinvaimot vavahtivat melkein samalla lailla kuin odottamatta kuullessaan jonain sunnuntaina kylältä kiväärinlaukauksen. Kävi ilmi, että vieras nainen tiesi paljon asioita, suuria ja salaisia. Hän puheli tosin säästellen, mutta samalla ikäänkuin lievästi ärtyneenä. Moni kohta hänen puheestaan jäi vaimoilta kokonaan käsittämättä, eivätkä nämä uskaltaneet oikein paljoa kyselläkään, kun heidän pieninkin kysäisynsä näytti vieraan mielestä olevan kovin typerä. Suuren myrskyn pieni jälkipyörre oli äkisti noussut näkyviin tässä kovin matalassa majassa.