Kaikki kävi ikivanhassa järjestyksessä, vaikka lukusijaväki oli huvennut kouralliseen vaimoja ja lapsia. Ei aivan ainoata talon eikä töllin isäntää ollut saapuvilla; ei edes siitä talosta, jonka olisi ollut vuoro ottaa lukusijat ja kiertokoulu seuraavana vuotena. Omin päinsä ja naisten kainosti säestäessä rovasti hoiti yksin koko tuon jälkikeskustelun, joka ennen maailmassa saattoi sukeutua hyvinkin vilkkaaksi, jopa kiivaaksi. Papit ovat koettaneet seurakuntalaisille vihjailla, ettei heitä lukusijoilla pahoin kohdeltaisi, mutta poissa pysyvät äijät. Mikä sitten lienee syynä, sillä kun rovasti teki tuon polvesta polveen kuullun lukusijakysymyksen: onko kristillisen elämän kannalta mitään muistuttamista tässä lukulahkossa? niin ei siihenkään mitään vastausta kuulunut. Pidettyään lyhyen päättäjäispuheen ja lukkarin veisattua lähtivät kirkonmiehet kahville salin puolelle, jonne muitakin kutsuttuja vieraita vähitellen alkoi saapua. Akat lapsineen hiiviskelivät kotiin päin: mitään yleistä lukuväen trahteerausta ei ollut. Minä oleskelin vielä tyhjässä pirtissä, jonka tunnelman pyydystäminen on minulla intohimona. Kunnes renkipojat parin naapurikaverinsa kanssa tulivat ja ottivat puheillaan, paperosseillaan ja ruumiinliikunnoillaan takaisin ne pirttioikeutensa, jotka tuon vanhan maalaisjuhlan varjo oli heiltä hetkeksi riistänyt.
Toista olivat toki ennen lukusijatkin. Kun ne tulivat taloon yhtä monen vuoden päästä kuin kylässä oli savuja, kannatti ne pitää kunniallisesti; ylhäiset ja alhaiset syötettiin ja juotettiin yllin kyllin. Talo humisi silloin täynnä väkeä ja Utterin pastori oli silmät killellään väkevästä viinasta ja sahdista, kun hän luetti kahta Ruotsin vallan aikuisia vaaria, joiden iästä ei kukaan tiennyt, mutta arveltiin, että he selkäpuolelta olivat sadan vanhoja ja kummaltakin kyljellä vähintäin kuudenkymmenen. Toinen oli talon eläkevaari, toinen ruotivaari. Kuulustelussa ei vanhuksilta mitään heltinyt, ei sisältä eikä ulkoa. Vihdoin sanoi Utteri:
— Preistataast Herran rukoust. Lue sää talon kantataar ensist.
Pienet silmät räpyttivät kiihkeästi kahden puolen kopiintinutta nenänsankaa, mutta ääntä ei kuulunut.
— No koit sää ruotivaivane ny onneas, kehoitti Utteri toista vaaria.
Ruotivaari teki jättiläisponnistuksia ja ilmoille tulikin hiljaista mutinaa: »Herran rukous on aivan tarpeellinen… Herran rukous on aivan tarpeellinen…»
— Tiätä toi toinen eres, ett se on tarpellinen, mut sää et tiär jos stä tarvitaankan, sanoi Utteri ja lähetti äijät nurkkaan.
Suomen kansan on auttavasta lukutaidostaan kiittäminen kaiketi yksinomaan luterilaista kirkkoaan. Laajoille piireille on aikojen kuluessa hyvä lukutaito merkinnyt samaa kuin hyvä kristillisyys: hyvä lukutaito edellytti näet ahkeraa lukemista, toisin sanoen Jumalan sanan viljelemistä. Minusta sopisi niiden, jotka nyt menevät pappilaan ilmoittamaan kirkosta eroamistaan, omasta ja monien esi-isäpolviensa puolesta lausua kirkolle kiitos tuosta taidosta, jota vailla he tuskin olisivat tätäkään askeltaan ottaneet. Kirkkoherroilla voisi omasta puolestaan kenties myös olla yhtä ja toista sekä kiitettävää että anteeksi pyydettävää tuossa tilaisuudessa. Pienet molemminpuoliset kohteliaisuudet eivät mielestäni olisi liikaa silloin, kun seitsemän-, kahdeksansataa vuotia kestäneet suhteet katkaistaan. Kummallakaan asiapuolella ei liene perusteltua syytä mihinkään kopeiluun. Viat ja ansiot voidaan nähdäkseni vallan hyvin molemminpuolisesti kuitata.
VÄRSY SAUNAN YLISTYSVIRTEEN.
Onpa kerrankin taas oikein semmoinen talvinen sunnuntaipäivä, jommoisten luulin jo maailmasta loppuneen oman lapsuuteni mukana. Mielen täyttää jo aamusta alkaen tuo ihana epähistoriallinen tunne, ettei aika pidä kiirettä. Kuinka kauan lie jo kestänyt talvea ja edessä on toinen mokoma. Talvi on hyvä ja mukava semmoisena kuin on: pirttinsä akkunapielestä katseleva maalaisäijä tuntee tällaisena pitkänjoutilaana pyhäpäivänä uppoavansa turvalliseen ajattomuuteen, jossa ilma, maa ja taivas ovat yksinkertaisesti hänen tovereitaan eivätkä aseta mitään turhanpäiväisiä kysymyksiä. Hänellä on ruokaa itselleen ja eläimilleen, lapset ja muu talon väki ovat terveinä. Muori korkeintaan on hiukan huonovointinen, mutta sekin on pikemmin luontevaa kuin erikoista.