Ulkona vallitsee hiljainen leuto lumisade, joka oivallisesti tehostaa sunnuntain tunnelmaa. Nuorimmat lapset nukahtavat päiväuneen isojen sängyille ja vanhin hakee omasta alotteestaan aapisensa. Kun aurinko ei ollenkaan näyttäydy, on koko päivä olevinaan yhtä aamua, vaikka kirkonaika jo on ohi.
Otan kalossit sukkieni päälle, naapukan päähäni ja lähden takkisillani pihalle tölläilemään. Samanlainen on talvinen sunnuntai täältä kuin lasin läpikin. Yritän kuulla lumihiutaleen putoamista hihalleni. Mutta minä vain näen sen hienon hataran kiderakenteen, kun se siinä luhistuu ja lopulta sulaa. Siinä kehittyy sama miete kuin suvellisella pientarella: niitä putoo näkyvissäni lukemattomia, mutta tämän yhden minä havaitsen. On kuin olisi tapahtumassa samanlainen äänetön käyminen pääluuni sisäpuolella kuin sen ulkopuolella.
Sauna saa huomioni vuoron. Muistan, että se eilen ehtoolla oli tavallista kuumempi ja on varmaan vielä nytkin varsin lämmin. Seisoskelen edelleen, kunnes — meidän isännän nähdään menevän saunallensa päin. Salaperäisiä ja arvaamattomia ovat isäntien retket.
Oikeastaan on tuo harvojen huomaama ja aivan erikoinen nautinnon laji — saunan jälkilämmin — nautittava yöllä pyhää vastaan, muutamia tunteja varsinaisen vihdonnan jälkeen. Koko talo on jo mennyt makuulle, kaikki nuo terveet ja huolettomat ihmiset, jotka elävät isännän huoltavan valtikan alla. Isäntä itse ei jostain syystä ole saanut unta; se on olevinaan jotain särkyä, mitä lie mojotusta rintaluissa, mutta hän aavistaa kumminkin itse, etteivät siihen auta kaappirohdot. Hän tarkkaa vielä varmemmaksi, että kaikki nukkuvat, ettei ole mihinkään jäänyt tulen vaaraa, korjaa hiukan lasten peitteitä ja liukuu sitten äänen kuulumatta kyökin ovesta ulos pakkasöiseen kuutamoon.
Nyt on lääkintä alullaan. Hän, neljänkymmenen vuotias isäntämies ja kunnanvaltuuston jäsen, on yksin kartanollaan kuutamohaaveilulla, toteaa paikkakunnan yleisen nukkumisen ja elää väkevästi sellaisia kuutamotilanteita, joita on joskus kokenut tai lukenut. Juuri tämmöisenä yönähän se Matti oli menossa perunanvarkaisiin, kun näki vieressään Heikkilän emäntävainaan haamun liukuvan hangella rautanaula hiussykerössä. Hänestä tuntuu siltä kuin tuon kertomuksen tekijä seisoisi hänen vieressään valtavan voimakkaana, kerran eläneenä miehenhahmona ja tahtoisi sanoa jotain. Haaveilija katsahtaa taakseen suureen rakennukseen, jonka varjossa hän vielä seisoo, ja tekee hiljaisen nopean tilin siellä nukkuville läheisilleen. — Hyvin ovat asiat, ei ole mitään pysyväistä pahaa…
Sitten hän kävelee saunalleen. Ääniä välttäen hän hiipii sisälle ja kohtaa ikkuna-aukon venähtäneen kuutamokuvion pesän edessä ja kiukaan otsikossa. Koko huonekin on melko valoisa. Hän tarkastelee itsekseen seinähirsiä ja varauksia, muistaa niitä kirvesmiehiä, jotka tämän kokkasivat ja olivat tyytyväisiä, kun isäntä hyvin palkitsi heidän huonon urakkansa. Sitten hän kiipee parvelle ja oikaisee sinne hehkeään, vielä hiukan hiostavaan lämpöön.
Arvokas isäntämies on aivan yksinään, ei ainoatakaan »tärkeätä» asiaa ole hänen lähettyvillään. Elämä ja kuolema, koti ja maailma ovat täsmälleen yhden arvoisia siinä puolivaloisalla saunan lavolla. Hän ummistaa silmänsä ja on nukkuvinaan…
Nyt on vain tavallinen talvinen sunnuntaipäivä, kun minä pujahdin saunani parveen. Mutta tässäkin valossa vielä lämpimät saunanseinät sulkevat ulkopuolelleen kaiken, mikä on pyrkinyt tärkeydellään häiritsemään. Nuo seinien ja soppien pienoiskohdat ovat leppoisampia nyt kuin yöllä, mutta omaa harrasta ja harmoonista kieltään ne haastavat nytkin. Ja lasin takana on hiljainen kevättalvinen lumisade. Pianhan jo on kynttilänpäivä.
Lapset ovat saaneet vihiä olostani ja tulla kolistelevat tänne. Posket punoittaen ja ulkoilmalta tuoksuen he palttoineen kiipeevät lavolle, missä eilen ehtoolla elämöivät löylyssä. On somaa nähdä kuinka tunnelma tarttuu heihinkin. He riisuvat päällysvaatteensa parvensyrjälle ja istuvat sitten minun molemmin puolin hiljaa kuin kirkossa.
Kunnes luonnollinen, aina elävä toiminnan tarve saa voiton. Pian huomataan ne välineet, jotka tässä olossa ovat saatavissa. Saippuapalloja ei ole puhallettu sitten kuin viime suvena, mutta nytpä keksitään ikkunalta saippuaa, saavin laidalta löylykippo ja saavista tilkka haaleata vettä. Olkia on parvella. Ja pian läikehtivät ylhäällä lavolla tiukkojen katseitten ja pullistuvien poskien hallitsemina kaikkeuden värikkäät vertauskuvat.