MELITTA. En kuullut; sa mitä sanoitkaan?
SAPPHO (hilliten itseänsä)
Melitta, tule,
me tässä tyynesti nyt jutelkaamme. —
Kuin vanha oot?
MELITTA Sa tiedät itse, Sappho, mik' kohtalo mun lapsuuteni aikaan on sattunut; ei ole äiti kukaan mun vuosiani tarkkaan laskenut, mut luulen, ett' on niitä kuusitoista.
SAPPHO
Ei! valehtelet!
MELITTA
Minä?
SAPPHO Niin, et puhu sa totta!
MELITTA
Aina! valtijatar.
SAPPHO Tuskin oot viittätoista täyttänyt.
MELITTA Voi olla se mahdollista.
SAPPHO Vuosilta niin nuori ja petokseen jo kypsä. Ei, niin ei voi luonto itseänsä pilkata! Se mahdotonta on! Se pois! — Melitta, sen päivän vielä muistatko, mi sinut toi tänne kolmetoista vuotta sitten? Sun oli hurjat miehet ryöstäneet ja ääneen itkien sa valitit. Tuo lapsi koditon mua säälitti ma maksoin lunnahat ja sylihini ma, itse lapsi, lemmen hehkulla sun suljin nuorta poveani vasten. Et erota sa tahtonut, vaan käsin sa ympäröit mun niskani, siks kunnes sun lohdullinen uni uuvutti. Tuon päivän vielä voitko muistaa sa?