"Siis ovat kaikki alkemiallisissa kirjoissa tapaamamme selitykset käsitettävät kuvaannollisesti, eikä niillä niinmuodoin ole mitään tekemistä aineellisten substanssien kuten suolan, rikin, elohopean y.m.s. kanssa", kysyin minä.
"Asianlaita ei ole aivan niin", vastasi adepti "Luonnonvaltakuntien välillä ei ole jyrkkiä rajoja ja sentähden on vaikutuksilla, jotka aiheutuvat määrätyistä luonnonlaeista yhdessä luonnonvaltakunnassa, vastaavaisuutensa toisessa. Henkisellä tasolla tapahtuvat salaiset asiat heijastuvat niinmuodon heti astraali- ja ainetasoilla. Ne sopeutuvat vain eri tasojen vaatimiin elinehtoihin. Luonto ei ole kokoonpantu joukosta alkujaan erilaisia kappaleita ja aineksia, vaan se on kokonaisuus ja kaikki tähän elimistöön kuuluva on suhteessa toiseensa ja toisestaan eroittamatonta. Tämän tosiasian tunnustivat jo vanhat alkemistit, sillä jo Zoharissa tapaamme seuraavat sanat, jotka kehoitan sinua kirjoittamaan muistikirjaasi, ettet niitä unohtaisi. 'Jokaisella maan päällä ilmenevällä kappaleella on eetterinen vastakuvansa maan yläpuolella, s.o. sisäisellä tasolla. Maailmassa ei ole mitään niin mitätöntä, vaikka se siltä näyttäisikin, ettei se olisi korkeamman tai sisäisemmän kanssa yhteydessä. Jos siis alempi liikkuu, niin liikkuu vastassa oleva korkeampi sitä vastaan.' Ihmisen mikrokosmos on täydellinen vastakohta tai esitys luonnosta, makrokosmoksesta. Ihmisessä ilmenevät kaikki voimat, perusteet, mehusteet ja ainekset, jotka maailmankaikkeudessa esiintyvät kaikkien kappaleitten korkeasta ja jumalallisesta henkisestä alkulähteestä aina kaikkiallisen ainoan elämän karkeimpaan olotilaan, aineeseen asti. Jokaisessa ihmisolennossa on niitä ydinaineksia, joista kivennäiset, eläimet ja koko ihmismaailma rakennetaan. Jokaisessa olennossa on voimia, jotka saattavat hänestä jonakin päivänä kehittymään joko tiikerin tai lohikäärmeen, käärmeen tai sammakon, viisaan tai roiston, enkelin tai perkeleen. Nuo elementit, joiden tarkoituksena on kasvaa ja kehittyä ihmisessä, muodostavat hänen oman itsensä. Katsele pääsi päällä olevaa kaksoiskolmiota. Se esittää makrokosmosta kaikkine siinä piilevine voimineen hengen ja aineen läpäistessä toisiaan ja yhtyessä ikuisuuden äärettömässä kehässä. Ja katsele pienempää vertauskuvaa pöydällä edessäsi. Se esittää samoja aineksia ihmisrakenteessa. Kun sinä saat omassa itsessäsi olevan kaksoiskolmion sopusointuun maailmankaikkeuden kaksoiskolmion kanssa, niin tulee sinun voimistasi luonnonvoimia ja kykenet järkesi ja tahtosi voimalla johtamaan ja hallitsemaan niitä toimintoja, jotka itsetiedottomasti tapahtuvat luonnossa.
"Kaikkiallinen voima, jonka kautta kaikki elämäntoiminnat aiheutuvat, on elämän olemus. Joka niin osaa elämänvoimaa johtaa ja hallita, että se alistuu hänen tahtoonsa, on alkemisti. Hän voi luoda uusia muotoja ja voi lisätä noiden muotojen ainetta. Kemisti ei luo uutta. Hän muodostelee vain uusia yhdistelmiä ennen olemassaolleista aineksista. Alkemisti vetää elementtien ainetta luonnon näkymättömästä varastohuoneesta ja saattaa sen lisääntymään. Kemisti käsittelee ainetta, jossa elämänprinsiippi on toimettomana s.o. jossa se vain mekaanisena tai kemiallisena voimana ilmenee. Alkemisti käsittelee tajuntaa ja luo eläviä muotoja. Kemisti muuttaa rikin näkymättömäksi ilmaksi ja saattaa taas tämän ilman muuttumaan rikiksi luomatta mitään uutta. Puutarhuri sitävastoin, joka pistää siemenen maahan hankkien sille vaadittavat olosuhteet, on alkemisti, sillä hän synnyttää jotain, joka ei ennen ollut olemassa ja saattaa yhdestä siemenestä hankkia tuhansia samanlaatuisia siemeniä."
"Mutta", keskeytin minä, "sanotaan, että rosencreuziläiset kykenevät muuttamaan raudan hopeaksi ja elohopean kullaksi. Kuinka saattavat he luoda jotain, jota ei ole ennestään?"
Adepti hymyili. "Nykyisen sivistyskauden tietämättömyys puhuu sinun suusi kautta. Se ei näe totuutta, koska se on nostanut erehdysten ja tieteellisten arvioimisten muurin itsensä ja totuuden välille. Salli minun siis kerran vielä huomauttaa, että luonto on yhtenäinen. Sentähden piilee jokaisessa luonnossa esiintyvässä, pienimmässäkin ainehiukkasessa koko luomakunnan kaikki mahdollisuudet. Jokainen hiukkanen voi siten suotuisien olosuhteiden vallitessa kehittyä maailmankaikkeudeksi, jossa kaikki luonnossa esiintyvät elementit voivat ilmetä. Tiedemiehenne eivät voi käsittää totuutta, koska perusopit aineen kokoonpanosta ja voimasta ovat vääriä. Teologianne dualismi on aiheuttanut sanomatonta kurjuutta, koska se herätti eloon ainaisen taistelun jumalan ja perkeleen välillä. Tieteellinen polyteisminne taas häikäisee silmät, hämmentää oppineitten arvostelukyvyn ja pitää heitä tietämättömyyden kahleissa. Mitä tiedätte perusaineen ominaisuuksista? Mitä tiedätte erosta aineen ja voiman välillä? Kaikki tieteenne tuntemat niinsanotut yksinkertaiset aineet ovat alkujaan tästä perusaineesta kehittyneet. Mutta tämä perusaine on yhtenäinen, se on vain yksi. Siitä johtuu, että jokainen perusaineen hiukkanen määrätyillä edellytyksillä voi muuttua kullaksi, toisissa olosuhteissa taas raudaksi ja vielä toisissa elohopeaksi. Sitä tarkoittivat vanhat viisaat sanoessaan, että kaikki seitsemän metallia kantavat sisässään kukin toistensa siemenen. He opettivat myöskin, että kun kappale on toiseksi muutettava, on tuo muutettava kappale ensin muutettava prima materiaksi.
"Mutta", jatkoi hän, "näytät olevan utelias saamaan oman kokemuksesi perustalla nähdä tämän opin todistetuksi. Katsokaamme, onko mahdollista saada kultaa kasvamaan omasta idustaan?"
Nousematta suuresta nojatuolista, johon hän oli istuutunut, käski Teodorus minua ottamaan pöydältä sulatuskulhon ja katsomaan oliko se tyhjä. Sitten käski hän minua panemaan sen kolmijalalle alttarilla palavan liekin yli. Tein kuten hän käski. Sitten sanoi hän: "Ota nyt muutamia taskussasi olevia hopearahoja ja heitä ne kulhoon." — Otin taskustani muutaman markanrahan ja viskasin ne kulhoon. Muutaman minuutin kuluttua rupesivat ne sulamaan ja kun näin hopean tulleen juoksevaksi sulatuskulhossa, mainitsin siitä adeptille. Hän otti sitten taskustaan pienen pullon, jossa oli punaista pulveria ja pyysi minua heittämään kulhoon jonkun verran siitä. Pöydällä oli pieni hopealusikka ja otin sillä noin kahden gramman verran punaista pulveria pullosta ja aijoin juuri viskata sen sulatuskulhoon, kun Teodorus esti minut siitä. Hän sanoi määrän olevan aivan liian suuren ja käski minun käyttää säästäen pulveria. Hän neuvoi minua panemaan sen takaisin pulloon ja kuivaamaan sitten lusikan paperilla. Sen sain sitten heittää kulhoon. Pulverimäärä, joka jäi lusikkaan, oli niin pieni, että sitä tuskin voi nähdä. Kuitenkin tein hänen neuvojensa mukaan ja viskasin paperipalasen juoksevan hopean joukkoon. Se paloi silmänräpäyksessä. Sulanut metalli rupesi nyt vaahtoamaan ja nousemaan, niin että pelkäsin sen kohoavan yli kulhon laidan. Mutta jokainen kupla halkesi laitaan asti tultuaan loistaen kaikenlaisissa kauniissa väreissä.
Tätä kesti noin viidentoista minuutin ajan. Sitten lakkasi kiehuminen ja vaahtoava aine painui takaisin kulhon pohjalle. Kun Teodorus huomasi juoksevan aineen rauhoittuvan, käski hän minun ottamaan sen tulelta ja kaatamaan sisällön marmorilaatalle. Tein sen ja hetkessä jähmettyi massa puhtaimmaksi kullaksi.
"Ota mukaasi tuo kulta", sanoi Teodorus. "Vie se arvioitavaksi, niin saat vakuutuksen siitä, ettet ole ollut hourujen vallassa."
Olin aivan ihmeissäni ja ajattelin itsekseni, mitä aikalaisemme antaisivatkaan, jos tietäisivät punaisen pulverin salaisuuden. Teki mieleni kysyä adeptilta, kuinka pulveria tehtiin, mutta en uskaltanut. Pelkäsin, että Teodorus voisi luulla minun haluavan tietää tuon salaisuuden itse rikastuakseni. Adepti luki taas ajatukseni ja sanoi: