"Eno" sanoi hän, "minä ja muut pojat olemme ulkona tehneet linnan lumesta ja nyt ai'omme valloittaa sen. Sitä sun tarvitsee katsella!"
"Mielelläni sen teen", sanoi vanhus iloisesti ja puhalsi ilossaan suuria savupilviä ympärillensä; "vaan kuinka olette asian toimittaneet?"
"Eihän se ollut mikään vaikea seikka, enoseni!" huusi Rietrikki. "Olet useampia kertoja minulle kertonut, mimmoiselta linna näyttää ja minkälaatuinen se on, ja sen jälkeen kerroin muille pojille, kuinka asia tapahtuu. Olemme tehneet valleja ja kaivantoja ja kanoonain ja kivärein puutteesta, olemme tehneet lumipalloja läjittäin, joilla ai'omme ampua. Aatu Werner on linnan päällikkö ja minä olen kenraali niiden yli, jotka valloittavat linnan. Tuleppas myötä eno, niin saat nähdä, että minä voitan, ja Aadun on pakeneminen!"
"Jaa, sitä mun täytyy katsella", sanoi Konrad nauraen, kopisti piippunsa ja pani uutta sisään; "vieppäs minua paikalle ja anna minun likemmin tarkastella linnaa; minä tahtoisin mielelläni nähdä, kuinka olet sen rakentanut."
Piippu sytytettiin, lakki pantiin päähän, ja käytiin kylään päin. Kohta kylän ulkopuolella oli vähäinen kukkula, jonka Rietrikki oli valinnut linnan paikaksi. Syvässä lumessa oli yltä ympäri kaivettu kaivanto, jonka toisella puolella oli leveä tähtimäinen lumivalli, rintavarustuksilla ja kulkuaukoilla, joiden takana linnan puollustajat jo seisoivat. Yltäympäri oli suuria läjiä hyvin tehtyjä ympyriäisiä lumipalloja ja ryntäämään määrätty joukko odotti ainoastaan päällikkönsä takaisintuloa, kohta alkaaksensa tappelun.
Vanha Konrad kiipesi, vaikka oli työlästä puujalalla, haudan läpi, astui vallille, tarkasteli tuntian-silmällä linnanvarustukset ja nauroi tyytyväisenä, kun ei nähnyt mitään moitittavaa.
"Olet oikea tuhattaituri Rietrikki!" sanoi hän sisarenpojalleen, joka käveli vieressään. "Sekä vallit että kaivannot ovat hyvät, ja jos pojat sisällä ovat urhoolliset, niin et ota linnaa."
"Älkää niin sanoko, eno!" huusi Rietrikki innossaan, "paeta heidän täytyy, vaikka kuinka hyvänsä tekisivät vastarintaa! Antakaa mun vaan itse tehdä kuin tahdon."
"Noh, olkoon niin, ryhdy asiaan," sanoi ukko, "halajan nähdä, kuinka meteli loppuu."
Konrad ja Rietrikki jättivät taas linnan. Eno nojasi lähellä olevaa puuta vastaan, hyvin saadaksensa nähdä tappelua, ja poika kokosi sotakumppaninsa ympärillensä. Urhean pojan, nimeltä Hans, mustilla silmillä ja hiuksilla, nimitti hän luutnantiksi ja valitsi vähäsen joukon, joka pantiin tämän komennon alle; sen jälkeen antoi hän hänelle matalalla äänellä muutamia komentokäskyjä. "Älä unohda Hans!" lisäsi hän, "kohta kun huudan: luutnanti Hans! riennä esiin! tee silloin käskyni mukaan; siksi pidät joukkosi yhdessä, niin että oikeassa ajassa on valmiina."