Jo otti askeleen pois mennäksensä, vaan äiti sanoi: "Ei, Rietrikki jää kernaammin kotiin, tulen vallan surulliseksi, kun ajattelen, ettäs aiot sotia niin vaarallisen pedon kanssa."
Kummastellen katseli Rietrikki äitiänsä ja iloinen nauru katosi kohta terveiltä, punaisilta huuliltaan. Epäillen sanoi hän vielä: Teethän pilkkaa, arvannen?
"Ei, ei, rakas poikani! Niin on tahtoni," vastasi äiti. "Jos isäsi tahtoo sinua seurata, niin minulla ei ole mitään asiata vastaan, vaan sinä yksin olet aivan heikko eläintä vastaan, joka puree niin pahat haavat.
"Vaan, rakas äitini, olenpa ennenkin pyytänyt monta mäyrää."
"Kyllä, vaan et niin suuria. Pane nyt mielestäsi tuo asia, ja tule minua auttamaan kaalinperkaamisessa."
Vaikka pojan muodosta taittiin nähdä, kuinka vaikeata hänelle oli heittää tämä pyyntö sikseen, jota niin juurella innolla halasi, niin ei toki tuokiotakaan ollut äitinsä käskyä tottelematta, vaan meni kiiruusti kyökkiin, ja tuli kohta takasin sopivan veitsen kanssa.
"Eikös tunnu sinulle vaikealta, että estän sinua jahdista", kysyi äiti, kun Rietrikki ääneti tarttui kaalinpäähän ja alkoi sitä leikkamaan.
"Kyllä, äiti rakas," vastasi poika alamaisesti, "vaan ei auta, kun ei ole sinulla mieluista, niin…"
"Ei, ei hyvä poikani, tahdoin ainoastaan tottelemistas koetella, ja nyt näen ilolla, että hyvin olet koettelemuksen läpikäynyt. Joka mielellänsä heittää huvituksensa vanhempainsa toivojen tähden, on hyvä lapsi. Juokse nyt metsään, rakas Rietrikki, vaan tee tahtoni jälkeen ja ota Kastori mukaasi."
"Voi äitini, kuinka hyvä olet," riemuitsi Rietrikki ilosta hypäten.