"Kärsivällisyyttä vaan!" lausui Hannu, joka taas oli pannut pyssynsä panokseen. "Se tulee kyllä pian hengittämään ilmaa."
Tuskin sarvivalas oli pistänyt kuononsa vedestä, kun laukaus pamahti. Hannu alensi pyssynsä itseensä tyytyväisenä naurahdellen. "Se on saanut tarpeeksensa," hän lausui. "Nyt se paneitse seljälleen kumppaninsa viereen. Koirat saavat ruokaa pariksi viikoksi. Junnatkaamme nyt saaliimme laivaan."
Niin kävikin. Toinen hyvin varustettu vene tuli metsästäjille avuksi, ja illan tullen he pääsivät Toivolle, kiskoivat saaliinsa kannelle ja palottelivat sen. Koirilla oli siis runsaasti muonaa; ja kun seuraavana päivänä myötäinen tuuli puhalsi, lähdettiin taas purjehtimaan.
Mitä edemmäksi pohjaan tultiin, sitä enemmän vaarat ja vastukset lisääntyivät. Syyskuun viimeisinä päivinä täytyi heittää toivo kauvemmaksi pääsemisestä, sillä silmänkantamaton jäätikkö sulki tien. Vähäisen neuvottelun perästä päätettiin etsiä satamaa, johon sopi ruveta ankkuroimaan ja valmistaa talvimajoja.
Suunta käännettiin etelään päin ja muutaman päivän purjehduksen perästä tultiin lahteen, joka oli kokonaan jäistä puhdas, sillä kohiseva joki laski siinä mereen. Joitakuita viheriöiviä kasvia peitti virranrannan, joka antoi paikalle mieluisan näön. Joka taholta lahtea ympäröivät korkeat kalliot. — parempaa satamaa ei voinut löytää.
Kapteeni laski lahteen ja löysi hyvän ankkuripohjan muutamien saarien takana, jotka suojelivat laivaa kulkujäiltä. Ankkuri laskettiin ja päätettiin, ettei sitä ennen nostettaisi, kun kevät-aurinko paistoi.
Nyt kiiruhdettiin tekemään valmistuksia, että kaikki olisi varustettu talvipakkaisia varten. Kapteeni Becker tiesi kokemuksesta, että paras tapa suojella itseänsä ilman-alan ankaruudelta oli laittaa asumukset samaan tapaan kuin maan asukkaatkin, ja elää samallaisella ruo'alla kuin he, välttäen kuitenkin sitä siivottomuutta, joka on tavallista eskimomajoissa. Hän tyhjensi varastohuoneen kaikista siellä löytyvistä tavaroista ja kuljetti ne jonkinlaiseen säilyttöön, joka rakennettiin rannalle. Nyt koirat ja reet olivat tarpeen, sillä täytyi lähteä noutamaan sammalia suurissa määrin. Jotenkin suuri huone laitettiin kannen alle, seinät peitettiin paksulla sammalkerroksella, samoin lattiakin, ja katettiin purjekankaalla. Käytävä oli laivahuoneesen ja muodosti jonkinlaisen tunnelin, joka myös oli sammalpeitteinen ja varustettu niin monella esiripulla ja ovella, että jotenkin voitiin estää pakkasta tunkeumasta sisälle.
Kaikki merkit ilmoittivat nyt talven olevan tulossa. Linnut, jotka heidän lahteen tullessansa olivat sulostuttaneet seutua, katosivat yht'aikaa. He lähtivät etelään päin. Syyskuu ei ollut vielä puolessakaan, kun jo tuli niin ankara pakkanen, että yhden yön perästä saattoi kävellä ympari laivaa ja ajaa reellä maalle.
Kun talvimajat, jotka maksoivat monta puuhaa ja ponnistusta, olivat valmiit, kapteeni Becker piti neuvottelun matkakumppaniensa kanssa. Oli keskusteltavana, millä tavalla nyt voitaisiin kuulustella kapteeni Griffinlä. Meritse ei käynyt päinsä, vaan maitse, ja pääasiallisesti juuri tätä varten kapteeni oli hankkinut itselleen koiria ja rekiä.
"Jossakin Grönlannin rannikolla," hän sanoi, "ystävämme täytyy oleskella, jos hän vielä on elossa. On siis välttämätöntä, että koetamme tunkeutua niin kauvas pohjoiseen, kuin suinkin on mahdollista. Voidaksemme tehdä tämän meidän tarvitsee paikka paikoin laittaa pysäkkiä, jossa saamme turvapaikan palaamatta jokakerta laivaan. Jos varustamme nämä pysäkit riittävällä paljoudella ruokavaroja niin syllä kykenemme kulkemaan kuusi- tai seitsemänkymmentä penikulmaa."