"Hyvää iltaa, översti Sparre," sanoi hän suoralla ja teeskentelemättömällä äänellä; "mikä teitä tänä-pänä tuopi linnasta tänne? Minä neuvon teitä, että mitä kiiruimmasti marssitte takaisin, sillä neljännes-tunnissa saamme senkaltaisen myrskyn ja sateen, että se kasteleepi teidät aina läpi ihoon saakka, ja turmeleepi peräti teidän univormunne."
"No eihän se olisi niin peräti suuri vahinko," vastasi översti nauraen. "Kuitenkin on teillä oikeus ja minä näen, että todellakin on myrsky tulossa, jonka-vuoksi en tahdo kauvemmin viivytellä, vaan mennä ja säätää toimeni satamassa. Uskotteko todellakin, että vaara uhkaa laivoja tuolla merellä?"
"Kyllä, herra översti, ell'ei vain Jumala ole heidän kanssansa, ja ell'ei heillä ole erittäin taitavia kapteeneja," vastasi Roos. "Te tiedätte, että minä toki vähän ymmärrän jo ilmoja, oltuani kaksikymmentä vuotta täällä ylhäällä. Nyt tulee hirmuinen yö, ja te tekisitte hyvin, jos te pitäisitte kalastajat ja luotsit valveilla. Tuolla, näettekö, tulevat jo ensimäiset sade-pisarat! Tulkaa luokseni suojaan, tahi kiirehtikää takaisin linnaan!"
"En voi jäädä tänne, vältvääpeli," vastasi översti Sparre, joka oli linnan- ja sataman-komentaja Marstrand'issa. Hän katseli kiireisesti ja tutkivaisesti taivasta, joka peittyi yhä synkemmillä pilvillä, samalla kun jylhä pauhu etempää ja laineiden kiireisempi loiske kalliota vastaan ilmoittivat kohta tulevaa myrskyä.
"En voi jäädä! Minun paikkani on tuolla alhaalla, jossa minun johdatukseni ja apuni taidetaan kyllä tarvita. Poikani, Uolevi, saattaa jäädä luoksenne, Roos, jos tahdotte. Ja tiedättekö mitä? Minä lähetän teille vielä pari nuorukaista lisäksi, joita voitte käyttää ajutantteinanne, jos tarvitsette lähettää jotain sanaa minulle. Te näette paremmin täällä ylhäällä, kuin me tuolla alhaalla; enkä luule, että ei pieni apu teille kelpaisi. Pojat voivat kantaa hiiliä teille ja te itse hoidatte tulta. Tänä yönä pitää tulen oleman niin kirkkaan, kuin suinkin mahdollista. Kuuletko, Uolevi? Sinä jäät tänne, ja minä lähetän toverisi Elfdal'in ja Rönne'n myös tänne. Olettehan te kolme aina niin mielellänne täällä vanhan vältvääpelin luona."
"Ja kaikki kolme ovat terve-tulleita sekä yöllä että päivällä," vastasi Roos sydämellisesti, ja ojensi kätensä nuorukaiselle, jolla oli ruotsalaisen sota-koulu-oppilaan vaatteus ja näytti olevan noin viiden- tai kuudentoista vuotias. "Kaikki kolme ovat hilpeitä nuorukaisia, översti Sparre, eikä teidän Uolevinne ole suinkaan huonoin heistä. Mutta jäätkös mielelläsi luokseni Uolevi?"
"No kaikkia te kysyttekin, vältvääpeli Roos!" sanoi nuorukainen iloisesti ja puristi innolla vanhuksen karheaa kättä. "Teidän luonanne me olemme aina mielellämme, erittäinkin jos rupeatte taas jotain kertoilemaan meille, kuten luulenkin tekevänne, koska meillä on kokonainen yö edessämme, yö, jona emme millään ehdolla saa nukkua; ja toivon, että punotte meille oikein pitkän säikeen selvitellä."
"Kyllä minä punon, Uolevi-ystävä," vastasi vanhus ystävällisesti, katsellen nähtävällä ihastuksella nuorta ja soreata sota-koululaista. "Täydymme vain odottaa kunnes isänne on lähtenyt ja lähettänyt meille molemmat toverisi."
"Molemmat toivonne täytän minä kohta," vastasi översti Sparre kiireesti. "Vartioikaat vain varmasti täällä, elkäätkä unhoittako punoessanne pitää merta silmällä. Huomenna tapaamme toisemme."
Hän pudisti poikansa ja vältvääpelin kättä ja poistui kohta pikaisesti. "Paras aika mennäksensä," virkkoi vanha Roos ja katsoi hänen jälkeensä. "Myrsky alkaa kohta oivallinen ja sade-pisarat tulevat riksin kokoisina. Nopeasti sisään, Uolevi; saat auttaa minua sytyttämään valkeata. Vaikka ei vielä ole yö, niin on kuitenkin pimeä juuri kuin tahtoisi yö tulla tuntia ennen aikaansa."