Toinen kutteri.
Lukija, oletko milloinkaan ollut Portsmouthissa? Jos olet siellä käynyt, olet varmaan ihastellen katsellut näköalaa tervehdyslaukaus-patterilta; ellet ole Portsmouthia nähnyt, niin pitäisipä sinun ihan matkustaa sinne.
Tervehdyslaukaus-patterilta voit katsella yli sataman ja nähdä täällä paljon sitä samaa, mitä olemme jo Plymouthissa ihailleet: paikka on erilainen, mutta samanlaisia aseaittoja ja laivaveistämöitä ja yhtä suuri osasto suurenmoista laivastoamme on täälläkin. Ja voit nähdä Gosportin kaupungin toisella puolen satamalahtea ja Sallyportin aivan lähelläsi; ja sitten on vasemmalla puolellasi Southsea Beachin varustukset. Edessäsi on Spitheadin lahti sotalaivoineen ja Motherbank-rantama, joka on täynnä kauppalaivoja; ja tuossa on poiju, minkä kohdalla "Royal George" joutui haaksirikkoon ja missä se yhä edelleenkin makaa merenpohjalla, kalojen uidessa ulos ja sisään sen kajuuttain akkunoista. Mutta ei siinä vielä kaikki; voit nähdä myöskin Wightsaaren, Ryden pitkine puisine aallonmurtajineen ja Cowesin kaupungin, jonka satamassa huvipurret ovat.
On todellakin paljon nähtävää Portsmouthissa yhtä hyvin kuin Plymouthissakin; mutta erikoisesti haluaisin sinun näkevän erään aluksen, joka pysyttelee poijun lähettyvillä aivan tervehdyslaukaus-patterin kohdalla. Se on kutteri; ja sen monista veneistä näet, että se on tullilaitoksen palveluksessa. Se näyttää laivalta, joka on lähtemässä matkalle venelastissa: kaksi venettä kannella, yksi peräpuolessa ja yksi kummallakin kupeella. Siinä huomaat, että se on maalattu mustaksi ja että kaikki veneet ovat valkoisia. Alus ei ole niin siro kuin oli huvipursi, ja se on paljon suuremmassa määrässä täytetty kaikenlaisella romulla. Siinä ei ole riistanlapoja riippumassa perän ulkopuolella; mutta luulenpa, että siellä on lampaanlapa ja muutamia varsistaan riippuvia kaalinkupuja. Mutta tullikutteritpa eivät olekaan mitään huvipursia. Ei ole siellä vieraita odottamassa kilpikonnanlientä ja samppanjaa; mutta sensijaan saatat löytää paistin, josta voi viipaleen leikata, aimo lasin totia ja sydämelliset tervetuliaiset.
Käykäämme alukseen. Huomaat, että sen kanuunat ovat rautaa ja mustiksi maalattuja, ja laudoitus punainen; laiva ei siis ole erikoisen miellyttävä väriltään, mutta se maali on kestävää, eivätkä laivatelakat ole kovin anteliaita väriin nähden — yhtä vähän kuin laivaston luutnanttejakaan kovin vaivaavat liikarahat. Aluksessa on suuri miehistö, ja hyvät miehet siinä onkin; kaikki ovat puettuja punaisiin villapaitoihin ja sinisiin housuihin. Muutamat eivät ole riisuneet öljytakkejaan, jotka ovat heille kovin hyödyllisiä, kun he usein yöt päivät millä säällä tahansa saavat olla veneissä. Mutta menemme heti alas kajuuttaan, missä tapaamme luutnantin, joka on aluksen päällikkö, ja perämiehen sekä erään merikadetin eli upseerikokelaan. Heillä on kullakin pikari edessään, ja he siemailevat paraillaan katajanmarjaviinalla höystettyä sokerivettä, — kuumaa ja makeata "totia", muka mainiota virkistysjuomaa; viinaa on kokonainen ankkuri pöydän alla, yksi niistä, jotka he unohtivat lähettää muitten mukana tulliin viime takavarikon tehtyänsä. Meidän täytyy esitellä heidät.
Tuo vanhahko mies, jolla on harmahtava tukka ja poskiparta, pyöreä, kalpea naama ja hiukan punertava nenä (liiallinen oleskeleminen tuulessa puree nenän punaiseksi, ja tämä vanha upseeri on tietysti hyvin usein "tuulessa", kuten hänen ammattinsa luonne vaatii), — hän on luutnantti Appleboy. Hän on palvellut kaikenlajisissa laivaston laivoissa ja oli ensi luutnantti jo kaksikymmentä vuotta sitten; hän odottaa nyt ylennystä — s.o., sitten kun hän vielä on ottanut jonkun määrän viina-ankkureita, palkitaan hänet kapteenin arvolla. Vahinko vain, että hän ei saa lukea tässä suhteessa hyväkseen kaikkea sitäkin, minkä hän ottaa sisäänsä, sillä sitä hommaa hänellä on sekä aamuin että illoin, sekä päivällä että yöllä. Hän on juuri täyttämässä neljättätoista lasillistaan; hän pitää nimittäin aina tarkkaa lukua, koska hän ei milloinkaan mene yli tarkasti rajoitetun määränsä, mikä on seitsemäntoista, mutta silloin on hän saanutkin mitä "tarvitsee."
Perämiehen nimi on Tomkins; hän on palvellut kuusi koevuottansa jo kolmeen kertaan ja on nyt vapautunut kunnianhimostaan, mikä onkin onneksi hänelle, koska hän ei suurestikaan voi toivoa ylennystä. Hän palvelee mieluummin pienessä laivassa kuin suuressa, koska hänen silloin ei tarvitse pitää niin tarkka huolta vaatetuksestaan, ja odottelee luutnantin-arvoaan joka kerta kun arvonylennyksiä on tulossa erityisinä armonosoituksina. Hän pitää pehmeästä leivästä, sillä kaikki hänen hampaansa ovat poissa, vaikka eivät olekaan saaneet lomalupaa; hän pitää portteria kaikkia muita nesteitä parempana, mutta hän voi myöskin juoda lasinsa "grogia", eli kylmää totia, olipa sen perusaineena sitte rommia, konjakkia tai sitä nestettä, mitä hänellä nyt on edessään.
Mr. Smith on tuon nuoren herrasmiehen nimi, jonka nuttu on kyynärpäistä niin risainen; hän on parin viime kuukauden ajan aikonut paikata sitä, mutta on ollut liian laiska mennäkseen hakemaan arkustaan siksi aikaa päälleen toisen takin. Hänet on ajettu puolesta laivaston laivoja pois laiskuutensa vuoksi; mutta laiskuus on hänessä synnynnäistä, eikä hän senvuoksi voi sille mitään. Tullikutterissa hän viihtyy, se kun on puolet aikaansa liikkumattomana vartiopaikallaan; ei hänellä myöskään ole venepalvelusta vastaan mitään, hän kun silloin aina istuu perätuhdolla, mikä ei ole kovinkaan rasittavaa. Salakuljetettujen tynnyrien tarkka nuuskiminen kätköistä esille on hänen mielityötään, koska hänen silloin ei tarvitse laajalti liikkua. Hän pitää grogista, mutta pikarin viemisestä niin usein suuhun on vaivaa, minkä vuoksi hän syrjäsilmin katselee sitä ja antaa sen olla siinä, missä se on. Hän puhuu vähän, koska hän on liian laiska puhuakseen. Hän on ollut palveluksessa yli kahdeksan vuotta; mutta hänen päähänsäkään ei ole koskaan juolahtanut ajatella ylennystä.
Sellaisia ovat ne kolme henkilöä, jotka nyt istuvat tullikutterin kajuutassa ja juovat kuumaa katajanmarjaviina-totia.
"Annahan kun katson, se oli, luulen ma, vuonna yhdeksänkymmentäkolme tai yhdeksänkymmentäneljä. Ennen kuin te olitte palveluksessa, Tomkins…"