"Juuri nyt hän sen teki, sir, kun minä tulin tänne."
"Hyvä, puhumme asiasta huomenna. Sinä tuot kattilan tänne, heti kun vesi on kuumaa. Kuulehan, Jem, onko mies selvänä?"
"Kuinkas sitten, sir, hän on yhtä selvänä kuin tekin."
"On ihan merkillistä, miten persoja nuo yksinkertaiset merimiehet ovat väkijuomille. Yli neljäkymmentä vuotta olen ollut palveluksessa, mutta en ole koskaan huomannut mitään eroa. Soisin vain saaneeni kultakolikon joka kerrasta kun olen antanut miehelle grogia palvellessani ensimäisenä luutnanttina, niin olisinpa silloin niin rikas, etten pitäisi suurenakaan kunniana puhutella kuningasta serkukseni. No, ellei ole kuumaa vettä, saanemme tyytyä haaleaan; ei auta jäädä paikoilleen. Hiisi vieköön! Kuka olisi uskonut? — Olen kuudennessatoista! Antakaahan kun lasken… niin on asia… Varmaan olen erehtynyt. Totta vieköön, lasku ei voi olla oikea!" jatkoi mr. Appleboy, heittäen liidunpalan pöydälle. "Yksi lasi enää tämän jälkeen, siinä tapauksessa nimittäin, että olen laskenut oikein; mutta olen voinut nähdä yhden kahtena."
"Niin kyllä", myönteli Smith uniseen tapaansa.
"No, samapa se. Jatkakaamme juttuani. Se oli joko vuonna seitsemäntoistasataa yhdeksänkymmentäkolme tai -neljä, kun palvelin kanaalilaivastossa; olimme juuri Torbayn lahden kohdalla…"
"Tässä on kuuma vesi, sir", huusi Jem, asettaessaan kattilan lattialle.
"Hyvä on, poikani! Sivumennen, onko voiruukku tuotu laivaan?"
"On kyllä, mutta se on halennut keskeltä kahtia. Sidoin sen kiinni kaapelilangalla."
"Kuka sen rikkoi, mies?"