"Veneen perämies sanoo, että hän sitä ei tehnyt."
"Mutta kuka sen sitte teki, Jem?"
"Perämies antoi ruukun ylös Bill Jonesille, mutta tämä sanoo, että ei hänkään sitä rikkonut."
"Mutta kuka sen sitte särki, Jem?"
"Bill Jones antoi ruukun minulle, ja minä olen aivan varma siitä, että minä en sitä rikkonut."
"Kuka sen sitte teki, kysyn minä?"
"Taitaa vaan Bill Jones olla syypää, sir, hän kun pitää niin kovin voista, tiedän mä, ja ruukussa on niin vähän enää jälellä."
"Hyvä on, käsittelemme asian huomen-aamulla. Mr. Tomkins, olkaa niin hyvä ja pistäkää voiruukkukin raporttiin siltä varalta että se haipuisi muististani. Bill Jones, totta vieköön, näyttääkin siltä kuin ei muka hänen suussaan voi sulaisi! Samapa se. No niin, se oli, kuten sanottu, vuonna yhdeksänkymmentäkolme tai -neljä, jolloin olin kanaalilaivastossa. Purjehdimme silloin Torbayn lahden kohdalla ja olimme juuri saaneet reivatuksi märssypurjeen. Seis… ennen kuin jatkan juttuani, otan viimeisen lasillisen; eiköhän tämä ole viimeinen… antakaahan kun lasken. Viimeinen on, totta vieköön! Saan tosiaan kuusitoista, kun tarkkaan lasken. No, saman tekevä; hämmennetään tästä sitä tuimempi. Poika, tuopas tänne kattila ja katso, ettet taas kaada kuumaa vettä kengilleni, kuten teit tässä tuonnottain. Kas niin, hyvä on. Täyttäkääpä nyt lasinne, Tomkins, ja tekin, mr. Smith. Alottakaamme nyt tasaväkisesti, ja sitten saatte kuulla hyvän jutun… oikein eriskummallisen jutun, voin vakuuttaa; en olisi itsekään uskonut, ellen olisi nähnyt. No, mutta…! Mitäs tämä on? Hitto vieköön! Mikäs tähän totiin on mennyt? Mitä, mr. Tomkins?"
Tomkins maistoi, mutta kun hän, samoin kuin luutnanttikin, oli tehnyt totinsa aika väkeväksi ja ottanut jo vahvasti ennenkin, ei hän sen paremmin kuin esimiehensäkään ollut enää oikein varma maustaan.
"Kummallinen sivumaku siinä tosiaan on, sir. Smith, mitä tämä on?"