"Minulle on sanottu niin", vastasi Amine.
"Tahdotteko totella miehen neuvoa, joka suo teille paljasta hyvää? Palatkaa tuossa laivassa kotiinne ja pysykää siellä, kunnes miehenne vielä kerran tulee luoksenne."
"Miksi annatte minulle sellaisen neuvon?"
"Senvuoksi, että henkilöä, jolle en tahdo mitään pahaa, uhkaa luullakseni suuri vaara, ehkäpä julma kuolemakin."
"Minuako?" kysyi Amine katsoen Schrifteniin, jonka läpitunkevaa katsetta hän ei pelännyt.
"Niin. Toiset voivat nähdä kauemmas tulevaisuuteen kuin toiset."
"Eivät ainakaan tavalliset kuolevaiset", vastasi Amine. "Kyllä. Mutta huolimatta siitä aavistan kuitenkin jotakin, jonka mielelläni haluaisin torjua. Älkää uhmatko kohtaloanne enää."
"Voiko kukaan väistää sitä? Jos tottelisin neuvoanne, seuraisin vain kohtaloni käskyä, mutta ellen noudata sitä, muodostuu kohtaloni kuitenkin samanlaiseksi?"
"Paetkaa kaikissa tapauksissa uhkaavaa vaaraa."
"En pelkää, mutta olen teille hyvin kiitollinen. Sanokaa nyt minulle, Schriften, eikö kohtalonne ole jollakin tavoin yhtynyt mieheni kummalliseen velvollisuuteen? Aavistan olevani oikeassa."