XXXIII.
Oli ihana aamu, kun portugalilainen laiva, jossa Amine oli, purjehti Goan lahteen ja satamaan. Goa oli siihen aikaan loistonsa kukkuloilla. Se sijaitsi kauniilla paikalla, oli komeasti rakennettu, sinne oli koottu äärettömiä rikkauksia, varakuningas asui siellä ja se oli julistettu Idän pääkaupungiksi. Kun laiva lähestyi jokea, jonka molemmat haarat ympäröivät saarta, jolle Goa on rakennettu, olivat kaikki matkustajat kannella ja portugalilainen kapteeni, joka oli käynyt kaupungissa ennenkin monta kertaa, teki selkoa Aminelle sen huomattavimmista rakennuksista. Sivuutettuaan linnoituksen pääsi alus jokeen, jonka rannat olivat täynnä ylimysten huviloita. Ne olivat kauniita pomeranssilehtojen keskellä olevia rakennuksia, lehtojen, joiden suloinen tuoksu täytti ilman.
"Tuolla, rouva, on varakuninkaan kesäasunto", sanoi kapteeni viitaten erääseen suureen rakennukseen.
Laiva purjehti nyt eteenpäin, kunnes se saapui melkein kaupungin kohdalle. Aminen huomio kiintyi nyt kirkkoihin ja muiden korkeiden rakennusten torneihin, sillä hän oli nähnyt vain harvoja suurkaupunkeja ennen, kuten lukija ehkä muistaakin.
"Tuolta näkyy jesuiittain kirkko ja heidän koulunsa", sanoi kapteeni viitaten muutamaan komeaan rakennukseen. "Tuossa kirkossa säilytetään kuuluisan pyhimyksen Fransiskuksen luurankoa. Hän uhrasi henkensä levittäessään evankeliumia näihin pakanamaihin."
"Olen kuullut isä Mathiaksen kertovan hänestä", vastasi Amine. "Mutta mikä rakennus tuolta näkyy?"
"Augustinilaisluostari ja sen vieressä on dominikaneilla samanlainen."
"Suurenmoista kerrassaan!" huomautti Amine.
"Tuolla rannalla näette varakuninkaan palatsin, tuo tuolla oikealla on paljasjalkaisten karmeliittien luostari, tuolta siintää pyhän Katarinan korkea kirkontorni ja tuo kaunis ja siro rakennuskin on kirkko. Näettekö tuolta varakuninkaan palatsin takaa erään kupoolin?"
"Kyllä."