Miten se tulee tapahtumaan ja kenelle tämä kohtalokas tehtävä uskotaan, en tiedä. Ah, Katariina, meillähän on poika mutta ei, älä puhu hänelle milloinkaan minusta. Rukoile puolestani ja nyt hyvästi.
J. Vanderdecken."
"Se oli siis kumminkin totta", ajatteli Filip, "ja isäni saa vieläkin kitua elävänä helvetissä. Ja hän vetoaa minuun… no niin, kenenkä muun puoleen hän oikeastaan voisikaan kääntyä? Enkö ole hänen poikansa ja eikö tämä ole velvollisuuteni?"
"Niin, isä", huudahti Filip ja polvistui, "et ole kirjoittanut näitä rivejä turhaan! Salli minun lukea ne läpi vieläkin kerran."
Hän kohotti kätensä, ja vaikka hänestä tuntuikin siltä, että hän piti vielä kirjettä siinä, ei sitä kumminkaan enää näkynyt. Hän katsoi ruohikkoon, oliko se pudonnut sinne, mutta sitä ei ollut sielläkään. Oliko hän sitten vain kuvitellut? Ei, hänhän oli lukenut jokaisen sanan. "Siinä tapauksessa on tuo tehtävä aiottu ainoastaan minulle", sanoi hän. "Tulkitsen merkin niin. Kuule minua, isäni, jos sinun sallitaan, ja kuule minua armollinen taivas, kuule poikaa, joka vannoo tuon pyhän aarteen nimessä, että hän koettaa saada tuomion peruutetuksi tahi itse joutua perikatoon. Omistan kaikki päiväni tähän tehtävään ja sitten kuin olen täyttänyt velvollisuuteni, toivon saavani kuolla levossa ja rauhassa. Ah taivas, joka otit vastaan isäni ajattelemattoman valan, ota nyt vastaan pojankin vala, jonka hän vannoo saman ristin nimessä, ja jos vannon väärin, rankaise minua vielä kovemmin kuin häntä. Ota vastaan se, Herra, niin totta kuin toivon sinun kerran ottavan vastaan isän ja pojan, mutta jos rukoukseni tuntuu sinusta liian rohkealta, suo minulle anteeksi julkeuteni."
Filip heittäytyi suulleen maahan ja painoi huulensa tuohon pyhään tunnuskuvaan. Aurinko laski ja hämärä muuttui vähitellen pimeydeksi Filipin rukoillessa ja ajatellessa.
Vihdoin hän säpsähti äkkiä kuullessaan ihmisääniä. Muutamia miehiä oli istuutunut ruohikkoon lähelle sitä paikkaa, johon hän oli piiloutunut. Hän ei olisi halunnut kuunnella heidän keskusteluaan ja olisi hiipinytkin tiehensä, ellei hän äkkiä olisi kuullut Pootsin nimeä mainittavan. Hän kuunteli nyt tarkkaavaisesti ja sai selville, että miehet olivat eron saaneita sotilaita, joilla sinä yönä oli tarkoitus murtautua pienen lääkärin asuntoon, koska he tiesivät hänen säilyttävän takanaan suurta rahasummaa.
"Minun ehdotukseni on paras", sanoi muudan heistä. "Hänellä ei ole muita kuin tytär luonaan."
"Hän on minusta arvokkaampi kuin kaikki hänen rahansa yhteensä", sanoi toinen. "Ennenkuin siis lähdemme, toivon sen olevan päätetyn asian, että hän luovutetaan minulle."
"Jos haluatte ostaa hänet, ei meillä ole mitään sitä vastaan", vastasi kolmas.