"Ettekö? Tuntuu kummalliselta, että kaikki laivat kieltäytyvät ottamasta vastaan kirjeitämme. Kylläpä te olette töykeitä. Merimiesten pitäisi aina auttaa tovereitaan, erittäinkin sellaisia, jotka ovat joutuneet johonkin onnettomuuteen. Jumala tietää, että haluaisimme mielellämme palata kotiin, ja olisihan se jonkunlainen lohdutus omaisillemme, että he edes saisivat kuulla meistä jotakin."
"En voi ottaa vastaan kirjeitänne missään tapauksessa. Suojelkoot pyhimykset meitä!" vastasi kapteeni.
"Olemme olleet kauan matkalla", sanoi merimies pudistaen päätään.
"Kuinka kauan?" kysyi kapteeni tietämättä oikein, mitä sanoisi.
"Emme voi sanoa sitä niin tarkalleen. Almanakkamme putosi mereen ja astemittarimme on hävinnyt. Emme voi milloinkaan enää sanoa, missä oikeastaan olemme, koska emme voi määrätä auringon korkeutta."
"Näyttäkää minulle noita kirjeitänne", sanoi Filip ojentaen kätensä.
"Niihin ei saa kukaan koskea!" huudahti Schriften.
"Siirtykää syrjään, roisto!" vastasi Filip. "Kuka uskaltaa vastustaa minua?"
"Kirottua, kirottua, kirottua!" huusi Schriften juosten edestakaisin kannella ja purskahtaen hurjaan nauruun.
"Älkää koskeko kirjeihin", sanoi kapteenikin vapisten.