"Annatte siis anteeksi vihollisellenne, Filip Vanderdecken?" kysyi Schriften surullisesti. "Tunnustan, ettei teillä ole pahempaa vihamiestä."
"Annan kaikesta sielustani ja mielestäni!" vastasi Filip.
"Silloin olette voittanut minut, Filip Vanderdecken. Olette nyt tehnyt minut ystäväksenne ja toivomuksenne ovat toteutumaisillaan. Halusitte kerran tietää, kuka olen ja nyt kerron sen teille. Sittenkuin isänne uhmaten kaikkivaltiaan tahtoa oli tappanut minut, suotiin hänelle mahdollisuus, että hänet poikansa ansioitten perusteella armahdetaan. Minäkin vetosin, mutta minä halusin kostaa, ja minun sallittiin jäädä maailmaan vastustamaan teidän aikeitanne. Niin kauan kuin olisimme vihollisia, ette onnistuisi tehtävässänne, mutta sittenkuin olisitte käytännössä toteuttanut kristityn pyhimmän velvollisuuden, nimittäin antanut anteeksi vihollisellenne, silloin voisitte täyttää tehtävänne. Olette antanut anteeksi minulle ja molempien meidän tehtävämme on nyt lopussa."
Schriftenin puhuessa katsoi Filip koko ajan häneen. Luotsi ojensi hänelle lopuksi kätensä, jota hän puristi. Samassa haihtui luotsi kuin ilmaan ja Filip oli yksinään veneessä.
"Laupias Jumala, kiitän sinua!" sanoi hän. "Tehtäväni on nyt lopussa ja minä voin jälleen tavata Aminen."
Hän alkoi nyt jälleen soutaa kummituslaivaa kohti huomaten lähestyvänsä sitä melko nopeasti. Vihdoin hän veti airot veneeseen ja kiipesi sen kannelle.
Laivan miehistö kokoutui hänen ympärilleen.
"Missä on kapteeninne? Haluan puhutella häntä."
"Kenen saan ilmoittaa, herra?" kysyi muudan, nähtävästi ensimmäinen perämies.
"Kenenkö?" toisti Filip. "Sanokaa hänelle, että hänen poikansa, Filip
Vanderdecken, haluaa puhutella häntä."