"Toistan vielä kerran teille, Amine, että minulla on tuhansia guldeneja. Tiedätte, etten voi valehdella teille."
"Uskoin sen heti, kun sanoitte sen isälleni", vastasi Amine.
"Mutta kun teillä on niin paljon, Vanderdecken, ja minä olen niin köyhä, niin —"
Mutta Amine laski kätensä isän huulille ja lause keskeytyi.
"Isä", sanoi hän, "on jo aika, että menemme nukkumaan. Filip, teidänkin pitää mennä kotiinne yöksi."
"Ei, enkä aio nukkuakaan", vastasi Filip. "Mutta te molemmat voitte kyllä pelkäämättä mennä vuoteisiinne. Aion seisoa vahdissa koko yön tuolla ulkopuolella. Antakaa minulle vain kynttilä, niin poistun. Hyvää yötä, herra Poots. Hyvää yötä, Amine."
"Hyvää yötä", vastasi Amine, "ja hyvin paljon kiitoksia."
"Tuhansittain guldeneja", mumisi, vanhus Filipin mennessä portaita alas.
V.
Filip Vanderdecken istuutui kynnykselle, siveli tukan pois otsaltaan, jota hän antoi sitten tuulen vilvoittaa. Viimeisten päiväin järkyttävät tapaukset olivat tehneet hänet levottomaksi ja hämmensivät hänen ajatuksiaan. Hän tunsi kaipaavansa lepoa, mutta hän tiesi, ettei hänelle tultaisi sellaista suomaan. Hän tunsi olevansa surullinen, mutta ei onneton, ja hän suhtautui tyynesti tulevaisuuteen.