Hän huokasi ja vastasi sitten, purren hampaitansa:
— Edvard Jackson.
— Edvard Jackson! No hyvä, ja minun nimeni?
— Ei, minä en voi sietää sitä nimeä, en voi sanoa sitä, vastasi hän kärttyisästi.
— Olkoon sitten, sanoin. Minä jätän teidät.
— Etkö tahdo antaa minulle vähän vettä, hautoakseni silmiäni, kun niitä niin kovasti polttaa?
— En, en missään tapauksessa, enkä myös muutakaan, jollette sano minulle nimeäni.
— Frank Henniker… kirottu olkoon hän.
— Frank Henniker. Hyvä, nyt tuon minä teille vettä. Menin ulos, täyttääkseni astian ja asetin sen sitten hänen viereensä.
— Siinä on vettä, Jackson, ja jos tarvitsette jotakin, niin huutakaa, sillä jään tänne ulos.