Koetin veitsiä ja ne olivat hyvin teräviä. Linkkuveitsen kannattimen nakkasin kaulaani, ja tuppipuukon, joka oli verraton ase, sidoin siiman palasella vyölleni. Menin sitten majaan, koska yö oli tulossa. Kuu oli korkealla taivaalla ja loisti kirkkaasti. Tullessani näin Jackson'in vuoteellaan. Hän kuuli minun tulevan sisään ja kysyi tyynesti tahtoisinko tuoda hänelle vähän vettä.
— Enpä tiedä, vastasin. Haukuitte minua äsken ja sanoitte pieksävänne minut, jos saisitte käsiinne. Minä näytän teille, että olen herra nyt, sen kyllä pian tulette huomaamaan.
— Ole vain, vastasi hän äkkiä, mutta se ei ole mikään syy kieltäytyä antamasta minulle vettä. Kielsinkö minä sitä sinulta koskaan?
— Teidän ei tarvinnut sitä minulle koskaan kantaa, vastasin, siihen ette vain olisi vaivautuneet. Viitsisitteköhän auttaa minua ollenkaan, jos tulisin sokeaksi. Kun ei teillä olisi minusta mitään hyötyä, niin varmaan antaisitte minun kuolla janoon ja nälkään. Annoitte minun elää ainoastaan sen vuoksi, että voin tehdä työtä puolestanne ja palkaksi löitte minua. — Nyt on minun vuoroni. — Te saatte olla poikana ja minä herrana.
Lukija huomatkoon, etten tiennyt poikakäsitteen merkitystä; pidin sitä herran vastakohtana ja luulin sen merkitsevän samaa kuin orja.
— Olkoon sitten, vastasi hän tyynesti. Tuskinpa tullen kauan sitä tarvitsemaankaan.
Koska Jackson ei enempää suuttunut, niin rupesin häntä epäilemään. Menin kyllä vuoteelleni, joka sijaitsi vastapäätä hänen vuodettaan majan toisella seinällä, mutta en pannut nukkumaan, vaan valvoin, mietiskellen äskeisiä tapahtumia. Aamupuolella yötä kuulin hänen liikkuvan, ja kun makasin kääntyneenä sinnepäin, ei minun tarvinnut siirtyä, vartioidakseni hänen liikkeitään. Hän ryömi hyvin hitaasti vuoteeltaan minua kohti, kuunnellen ja polvillaan, edeten noin jalan verran kymmenessä sekunnissa.
Tahdot saada minut käsiisi, ajattelin, mutta tule vaan, ja samalla vedin amerikkalaisen puukkoni tupesta, ruveten odottelemaan hänen tuloaan ja hymyillen sille yllätykselle, joka häntä odotti. Annoin hänen tulla aivan viereeni. Hän tunnusteli vuoteeni laitaa ja ojensi sitten kätensä tarttuakseen minuun. Tartuin vasemmalla kädelläni hänen oikeaan ja viilsin veitselläni syvän haavan ranteeseen. Hän huusi kummastuksesta ja tuskasta ja vetäytyi takaisin.
— Hänellä on veitsi, puhkesi hän sanomaan kummastuneena, kannattaen haavoittunutta kättään toisella.
— Niin, kyllä hänellä on veitsi ja useampiakin, vastasin, ja te näette, että hän ymmärtää käyttää niitä. Tahdotteko tulla tänne toistamiseen, vaan uskotteko jo, että olen herra?