— En näe siihen minkäänlaisia edellytyksiä, vastasin, me olemme nähtävästi syrjässä tavallisista laivareiteistä, ja jos olisimmekin niin onnellisia, että näkisimme jonkun, niin onko sanottu, että laivaväki meidät huomaisi. — Toivon, etten milloinkaan olisi lähtenyt saaresta.
Rouva Reichardt ei torunut minua, eikä edes vihjannutkaan, että se oli oma syyni. Hän vain lisäsi:
— Sellainen kai oli Jumalan tahto.
Söimme ja joimme pieniä annoksiamme. Tarkastin, mitä oli jäljellä. Vaikka olimmekin olleet äärettömän säästäväisiä, oli ruokaa jäljellä ainoastaan yhdeksi päiväksi. Päätimme sentähden pienentää vieläkin pientä annostamme, lisätäksemme sillä tavalla pelastuksemme mahdollisuuksia.
44. Oppaat.
Viisi vuorokautta olimme nyt ajelehtineet aalloilla ja kaikki ruokavaramme olivat lopussa, vaikka olimme säästäneetkin joka murusen, niinkuin ahne säästää kultaansa. Vieläpä sadevedenkin ja kaiken sen, mitä meillä oli ollut mukanamme, olimme juoneet viimeiseen tippaan.
Ilma oli välistä tyyntä, välistä tuulista, joka kääntyi usein, mutta minulla ei ollut enää voimia purjeen hoitamiseen, vaan vene sai hoitaa itsensä tahi paremmin: tuuli sai hoitaa venettä. Tyynellä pysyimme paikoillamme, mutta tuulella kuljimme sen mukana siksi kunnes se ei enää jaksanut pullistaa purjetta.
Viisi pitkää päivää ja yötä, päiviä täynnä ääretöntä tuskaa, ja öitä täynnä kuvaamatonta kauhua. Auringon noususta sen laskuun rasitin silmiäni tähystelemällä taivaanrantaa, mutta muuta en nähnyt kuin taivasta ja vettä. Pimeän tultua en voinut nukkua, koska olin kuohuksissani päivillä tuntemastani äärettömästä hädästä. Olin pimeässä näkevinäni eriskummallisten olentojen pilkkaavan ja puhuvan, ja korkealla niitten yläpuolella ojentui sen kauhean käärmeen pää, jonka kanssa olin taistellut "onnellisessa laaksossa". Se aukaisi hirveän kitansa nielläkseen minut ja kierti auki kauheata ruumistaan kiemuran kiemuran perästä kääriytyäkseen veneen ympärille ja musertaakseen sen.
Iloitsin aina päivän valjetessa ja silloin, kun yö sattui olemaan kaunis ja taivas tähdessä, sillä aaveet katosivat auringon paistaessa ja tähtien hiljainen kauneus tyynnytti mieltäni.
Riuduin ruoan puutteessa, mutta kärsin enemmän janosta, sillä kuumuus päivillä oli niin hirveä, että tulin aivan raivoihini, ja ainoastaan rouva Reichardt'in kehotukset voivat pidättää minut hyppäämästä mereen ja juomasta kyllikseni suolaista vettä, joka näytti niin viekoittelevalta ja virkistävältä.