— Arvaan sen, mutta haavani märkii ja se täytyy ensin puhdistaa ja sitoa. Höyhenet tekevät sen pahemmaksi. Tahdotko auttaa minua?
Arvelin vähäsen, mutta muistinkin samalla, että hän vielä oli vallassani, sillä eihän hän voinut saada vettä.
— Sama se on, vastasin.
— Nuora tekee kipeätä, ota se pois.
Tuotuani vettä, aukaisin siiman ja otin pois höyhenet, jotka olivat veren kanssa takeltuneet yhdeksi tönkiksi, sekä puhdistin haavan huolellisesti. Kun katselin sitä, en voinut olla kysymättä, mitä ne valkeat langat olivat, jotka olivat katkenneet.
— Ne ovat hermoja ja jänteitä, joilla saamme kätemme ja sormemme liikkumaan. Nyt, kun ne ovat poikki, en voi enää käyttää kättäni.
— Odottakaa hetkinen, sanoin noustessani ylös, muistan taas jotakin. Juoksin paikalle, missä arkku oli ja otin yhden kalliolle kuivamaan levittämistäni paidoista mukaani, revin sen siekaleisiin ja sidoin haavan.
— Mistä olet saanut tämmöistä palttinaa? kysyi Jackson ja minä selitin sen hänelle.
— Ja sieltä sait myöskin veitsen, sanoi hän huoaten, ja minä myönsin. Lopetettuani sitomisen, sanoi hän voivansa paljon paremmin ja lisäsi:
— Kiitän sinua.