— Se on tosi, vastasin, enpä enää keskeytäkään.
— Konttorissa oli pari muutakin apulaista: ensimmäinen konttoristi Manner ja isäsi, joka oli ollut siellä vain muutamia kuukausia kauemmin, kuin minä. Meidän isäntämme, herra Evelyn, oli isääsi ja minua kohtaan hyvin ankara. Hän tarkasti päivätyömme ja moitti, ellei kaikki ollut niinkuin piti. Tämä aiheutti kilpailun välillämme ja, tultuamme aika käteviksi työssämme, saimme kumpikin usein kuulla kiitossanoja. Sunnuntaisin oli herra Evelyn'illä tapana pyytää isääsi ja minua viettämään päivän luonaan. Aamupäivällä kävimme kirkossa ja söimme sitten päivällistä hänen luonaan. Hänellä oli vähän meitä nuorempi tytär. Hän tuli äidiksesi. Kasvaessamme olimme molemmat hyvin huomaavaisia hänelle ja koetimme hartaasti päästä hänen suosioonsa. En voi sanoa, kummalla meistä oli etusija, mutta luulen kumminkin, että jos kukaan, niin olin minä suosikkina ensimmäisenä kahtena vuotena. Olin vilkkaampiluontoinen ja parempi seuramies kuin isäsi, joka oli vakavampi ja ajattelevampi.
Äitini kuoli oltuani konttorissa noin neljä vuotta, isäni oli kuollut jo vähän ennen sinne tuloani. Osani hänen jälkeen jättämästään omaisuudesta oli noin kaksituhattaviisisataa sterlinkipuntaa. En ollut vielä kumminkaan täyttänyt kahtakymmentäyhtä vuotta enkä olisi luultavasti tullut saamaan niitä haltuuni ennenkuin vuoden perästä. Herra Evelyn'illä, joka siihen asti oli ollut hyvin tyytyväinen minuun, oli tapana laskea leikkiä kanssani ja sanoa, että jos tahdon, niin saan sijoittaa rahani hänen liikkeeseensä, joten tulisin omistamaan siitä pienen osan.
Se oli aikomuksenikin, ja elin valoisissa toiveissa ja kuvitteluissa päästä jonakin päivänä naimisiin äitisi kanssa; en epäilekään, että niin olisi käynytkin, jos olisin edelleenkin käyttäytynyt hyvin. Mutta ennen täysi-ikäiseksi taloani tein muutamia huonoja tuttavuuksia ja sain menoja, joita en voinut suorittaa. Pahinta kaikista oli, että oli tullut tavakseni, josta en sitten ikinä päässyt, istua iltasin myöhään ulkona ja juoda itseni juovuksiin. Se oli syynä perikatooni silloin ja on siitäkin lähtien aina ollut onnettomuuteni. Pieni omaisuuteni antoi minulle jonkunlaista arvoa, jopa sai minut luulemaan itsestäni jotakin suurta. Koetin olla Alice Evelyn'ille vielä kohteliaampi kuin ennen, ja hänen isänsä otti minut suosiollisesti vastaan, enkä voinut valittaa kohtelua nuoren neidinkään puolelta huonoksi. Isäsi oli tullut aivan syrjäytetyksi. Hänellä ei ollut omaisuutta, eikä toivoakaan sellaisesta, ennenkuin hän tästä lähtien voisi koota sellaisen hyvällä käytöksellään ja ahkeruudellaan, ja se huomaavaisuus, millä sekä herra Evelyn että ensimmäinen konttoristi, joka aavisti minun pääsevän osalliseksi liikkeeseen, minua kohtelivat, teki hänet surulliseksi ja onnettomaksi. Luulen, että hän silloin oli yhtä rakastunut Aliceen kuin minäkin, ja minun täytyy sanoa sinulle rakastaneeni häntä äärettömästi, niinkuin hän ansaitsikin. Mutta oma mielettömyyteni teki tyhjäksi kaikki nämä onnelliset toiveeni. Niin pian kuin tuli tunnetuksi, että olin perinyt omaisuuden, tutustuin muutamiin nuoriin miehiin, jotka halusivat tulla esitellyiksi minulle, ja vietin iltani, niinkuin luulin hyvinkin hyvässä seurassa, mutta joka näyttäytyikin päinvastaiseksi. Vähitellen rupesin pelaamaankin ja hävisin jonkun ajan kuluttua enemmän kuin voin maksaa. Tämä pakotti minut kääntymään erään juutalaisen puoleen, joka lainasi minulle rahoja suurta korkoa vastaan, maksettavaksi sitten, kun tulin täysi-ikäiseksi. Toivo voittaa takaisin rahani kiihdytti peliraivoani ja vihdoin huomasin olevani velkaa juutalaiselle liki tuhat puntaa. Herra Evelyn huomasi, tullessani aina aamuisin konttoriin, väsyneestä ulkomuodostani, että olin valvonut kauan. Asemani oli hyvin tukala. Herra Evelyn tiesi perintöni suuruuden, enkä ymmärtänyt, kuinka voisin selittää hänelle syyn vajaukseen, jos hän ehdottaisi, että sijoittaisin rahani liikkeeseen. Kadottaisin hänen luottamuksensa, eikä hän koskaan uskoisi tyttärensä onnea semmoiselle miehelle, joka oli tehnyt itsensä syypääksi moisiin säännöttömyyksiin. Tuohon aikaan oli rakkauteni muuttunut melkein jumaloimiseksi. Lieneeköhän missään ollut sen onnettomampaa olentoa kuin olin viimeisenä kuutena kuukautena, ennen täysi-ikäiseksi tuloani? Päästäkseni surustani irstailin kaikella tavalla, menin harvoin selvänä maata. Peittääkseni vikani tein toisen suunnitelman toisensa perään, mutta en hoksannut mitään keinoa. Aika vieri kumminkin ja muutamia päiviä ennen täysi-ikäiseksi tuloani, kutsui herra Evelyn minut luoksensa sanoi antavansa minun isävainajani tähden, jonka kanssa hän oli ollut hyvin hyvä ystävä, sijoittaa pienen pääomani hänen liikkeeseensä; hän toivoi minun pian hyvällä käytökselläni ja ahkeruudellani pääsevän yhdeksi sen osakkaista. Vastasin soperrellen, josta hän kummastui ja käski minun puhua selvemmin. Selitin pitäväni pääomani liian pienenä, voidakseen olla suureksikaan hyödyksi niin laajassa liikkeessä kuin hänen? ja että halusin menetellä sen kanssa eri tavalla, saadakseni sen pian puolta suuremmaksi; mutta sitten kun olin siinä onnistunut, ottaisin kyllä hänen tarjouksensa kiitollisuudella vastaan.
— Niinkuin tahdotte, vastasi hän kylmästi, mutta varokaakin menettämästä kaikkea, panemalla likoon joka pennin. Saatte tietysti menetellä niinkuin tahdotte.
Sanottuaan tämän jätti hän minut nähtävästi hyvin suutuksissaan ja pettyneenä. Kuitenkin sattui pian seikkoja, joista hän sai selville koko asian. Tovereilleni sanoin kerran piloillani, että aikomukseni oli koettaa onneani Itä-Intiassa. Juutalainen, jolta olin lainannut rahoja, oli saanut tämän tietää, ja luullen, että aioin lähteä maasta maksamatta velkojani, hän tuli heti herra Evelyn'in konttoriin kysymään ensimmäiseltä konttoristilta, oliko asiassa perää, ilmoittaen samalla summan, jonka olin hänelle velkaa. Ensimmäinen konttoristi kertoi kaikki herra Evelyn'ille, ja sinä päivänä, kun täytin kaksikymmentäyksi vuotta, kutsui hän minut luoksensa ja moitti minun käytöstäni. Vastasin hyvin kopeasti ja seurauksena oli — potkut. Kun olin päässyt taasen vähän järkiini, huomasin heti, mitä olin menettänyt. Kiintymykseni Aliceen oli entistä voimakkaampi ja kirosin katkerasti tyhmyyttäni. Mutta turvausin pulloon, kuten tavallisesti, ja upotin siihen pian suruni. Ennen poistumistani talosta koetin saada puhutella Alicea, mutta en onnistunut, ja muutamia päiviä sen jälkeen lähetettiin hänet erään sukulaisensa luokse maalle.
Rupesin sitten viinikauppiaaksi, ja jos olisin voinut olla juomatta, olisi kaikki mennyt hyvin, mutta minusta oli tullut auttamaton juoppo, ja niin ollen oli kaikki mennyttä. Liikeasiani joutuivat pian epäkuntoon ja kun yhtiökumppanini pyynnöstä ne tarkastettiin, huomasin pääoman supistuneen tuhannesta viidestäsadasta tuhanneksi punnaksi. Tällä päätin koettaa onneani laivanvarustajana. Ostin osan muutamasta prikistä ja läksin itse mukaan. Jonkun ajan kuluttua oli minulla siksi paljon kokemusta, että voin itse ruveta päälliköksi ja olisin kai onnistunutkin, jos vain olisin voinut heittää pois juomisen. Kun tulin Ceyloniin, sairastuin ja sain jäädä sinne. Priki joutui haaksirikkoon ja koska minä en ollut vakuuttanut osaani, olin nyt hävinnyt mies. Taistelin kauan, mutta kohtuuttomuus oli kiroukseni, turmioni, myllynkivi, joka veti minut syvyyteen. Olinhan sivistynyt ja kyvykäs, mutta kaikki turhaan. Alenin kapteenista perämieheksi, perämiehestä toiseksi perämieheksi, kunnes vihdoin purjehdin tavallisena merimiehenä maston kokkapuolella.
Semmoinen on lyhykäisyydessä tarinani ja huomenna saat tietää, miten isäsi ja minä taas tapasimme, ja kaikki muutkin asiat aina näihin päiviin asti.
— Ei, ei, vastasin. Nyt muistan kaikki, mitä olette kertonut, vaikka en kaikkea ymmärräkään. Teidän täytyy ensin selittää minulle niiden sanojen merkitys, joita en milloinkaan ennen ole kuullut. En ymmärrä, mitä raha on, mitä pelaamisella tarkoitetaan ja monia muitakaan asioita, joista olette puhunut, mutta muistan kyllä ja voin toistaa jokaisen sanan, jonka olette sanonut. Huomenna toistan kaikki ja teidän täytyy selittää minulle asiat, joita en ymmärrä, ja sitten voitte jatkaa.
— Hyvä, vastasi hän, en välitä siitä, kuinka kauan minulta menee kysymyksiesi vastaamiseen, sillä en ole kovinkaan halukas kertomaan kaikkea isästäsi ja itsestäni.