— Nytkö jo vahtiin?
— Eikö mitä, vastasin, mutta olette nukkunut niin kauan, että minun täytyi teidät herättää.
Hän vaikeni, kuin ei olisi tuntenut ääntäni ja sanoi sitten:
— Mutta minähän en näe mitään, mistä se johtuu?
— Tehän olette sokea, muistanettehan toki sen, Jackson, sanoin kummissani.
— Niin, niin, nyt muistan. Onko kasarissa mitään?
— Ei niin tippaakaan, vastasin. Olette nähtävästi juonut kaikki.
— Kyllä, niin tein. Tuo, kiltti poikaseni, minulle vähän vettä, minua janottaa niin hirveästi.
Menin hakemaan vettä ja hän joi koko kasarin tyhjäksi, pyytäen lisää.
— Ettekö tahdo mitään syödäksenne? kysyin.