— Syödäkseni, en. En voi syödä mitään. Anna minulle juotavaa, sanoi hän, ojentaen kätensä ottaakseen kasarin, jolloin huomasin käden vapisevan. Sanoin sen hänelle.
— Niin, sanoi hän, aina se on semmoista juopottelun jälkeen. Sain aika humalan viime yönä, ensimmäisen moneen vuoteen. Mutta sitähän on vielä paljon jäljellä. Käypäs Frank hakemassa minulle pari kolme ryypyllistä, että pääsisin taasen elämään; sitten illalla saat tuoda enemmän yöksi. Pidinkö eilen illalla hyvin pahaa elämää?
— Lauloitte useita lauluja, jotka ilahduttivat minua, vastasin.
— Se on hauskaa, että pidit niistä. Minua pidettiin aikomani hyvänä laulajana, ja jos en olisi ollut niin "hauska toveri", kuten sanotaan, niin ei minusta olisi tullutkaan juoppoa. Mene, poikaseni, hakemaan kasarin pohjaan noin tuuman verran, se riittää minulle hyvin tällä kertaa.
Menin aamille ja laskin kasariin sen määrän, jonka hän oli pyytänyt ja toin sen hänelle. Hän joi sen ja näytti hetken kuluttua olevan entisellään. Sitten pyysi hän syötävää ja alkoi kertoa minulle hauskoja kaskuja, niinkuin hän sanoi, "menneiltä ajoilta", ja päivä kului siten hyvin hupaisesti. — Illalla sanoi hän:
— No Frank, luultavasti tahdot kuulla taasen uusia lauluja. Meneppäs ja nouda täysi kasarillinen, niin lauleskelen sinulle.
Suostuin hänen pyyntöönsä, sillä halusin saada taasen yhtä hauskaa kuin eilen illallakin. Seurauksena oli, että alkuyö vietettiin samalla tavalla kuin eilenkin. Jackson menetteli yhtä varovaisesti ja ryömi vuoteelleen, ennenkuin alkoi juoda, mutta otettuaan muutamia ryyppyjä, kysyi hän, minkälaisia lauluja haluaisin kuulla. Vastasin luonnollisesti, että koska en milloinkaan ollut kuullut muitten kuin hänen laulavan, en voinut sitä sanoa.
— Mitä lauloin sinulle eilen illalla? Vastasin niin hyvin, kuin osasin.
— Vai niin, sanoi hän, ne olivat kaikki merimieslauluja. Mutta nyt saat kuulla jotakin parempaa.
Ajateltuaan vähäsen, alkoi hän laulaa erästä hyvin kaunista ja surullista laulua. Hän lauloi paljon paremmin kuin eilen illalla, sillä hän oli nyt selvä. Ihastuin yhä enemmän ja pyynnöstäni lauloi hän useita semmoisia. Vihdoin alkoi hän sitten sammaltaa ja puhua roskaa, eikä ruvennut enää laulamaan, vaan vastasi minulle äreästi, kun pyysin. Hän makasi hiljaa ja luulin hänen nukkuvan. — Muistellessani kaikkia noita erilaisia päähänpistoja, joita rommi näytti hänessä synnyttävän, kuulin hänen puhuvan ja mutisevan. — Rupesin kuuntelemaan.