— Sinun täytyi tulla silloin hänen luotaan, kun sinut näin, sanoi kapteeni.
— En välittänyt hänestä, jos olinkin siellä, vastasin.
— No, sitten on parempi, että toinen meistä menee katsomaan, mitä hän tekee, sanoi kapteeni. Jätänkö Jackson'in luoksenne?
— Kyllä, kyllä, vastasi äitisi levottomana, aavistan jotakin. — On parempi että hän jää tänne.
Kapteeni kiiruhti kallioille, palaten noin neljännestunnin kuluttua hyvin kiihoittuneena ja sanoen:
— Hän ei ole siellä!
— Eikö ole, sepä on hyvin ikävää, vastasin ja nousin samalla seisomaan; olin nimittäin istunut koko ajan kalliolla, kapteenin ollessa poissa.
— Niin se on, sanoi kapteeni. Mene sinä, Jackson, myöskin koettamaan, jos sattuisit löytämään hänet; minä olen sillä aikaa rouva Henniker'in luona.
Äitisi oli kapteenin palatessa painanut päänsä ja, kätkenyt kasvonsa käsiinsä. Olin iloinen saadessani syytä poistua, sillä omatuntoni soimasi minua, kun näin hänen surunsa.
Olin poissa noin puoli tuntia ja sanoin palattuani, etten ollut nähnyt jälkeäkään isästäsi.