Sillä välin nousi savu korkeammalle ja laiva lähestyi lähestymistään noin kahden penikulman päähän saaresta, jolloin tuuli kokonaan tyyntyi. Toverini valoi nuotioon enemmän vettä lisätäkseen savua ja kun laivassa samalla käärittiin alipurjeita, näin siellä väkeä, joka pani minut yhä enemmän ihmettelemään, mikä otus laiva oikeastaan olikaan. — Samalla huusi toverini.
— Ne näkevät meidät, ne näkevät meidät, nyt voimme toivoa! Minä olen, jumal'auta, ollut täällä tarpeeksi kauan. Eläköön vanha Englanti! Ja hän alkoi hyppiä ja tanssia kuin hullu. Vihdoin sanoi hän:
— Tähystä ja pidä vaaria, lähettävätkö ne tänne veneen; menen sillä aikaa käymään tuvassa.
— Mikä on vene? kysyin.
— Vaiti, pöllö! Sano, näkyykö jotakin.
— Kyllä näenkin jotakin, vastasin. Näen myrskyn, joka pieksää vettä ja on pian täällä. Katsokaa, miten pilvet taajenevat! Saamme yhtä paljon myrskyä ja sadetta, kuin viimeksikin lintujen tullessa.
— Kirottua, vastasi hän; toivoisin kumminkin, että ne joka tapauksessa laskisivat veneen vesille. Sanottuaan tämän meni hän majaan, jossa näin hänen hommaavan makuusijansa luona.
Silmäilin vielä merelle. Näin veden pinnasta, että myrsky lähestyi kauhealla voimalla. Ensin näkyi synkän musta juova taivaanrannalla, mutta se muuttui sitä myöten valkoisemmaksi kuta lähemmäksi laivaa se tuli. Meri pysyi vielä rauhallisena. Pilvet olivat noin kymmenen astetta taivaanrannasta — mustia ja synkkiä. Tähän aikaan vuodesta saimme tavallisesti kestää näitä hirmumyrskyjä, tornadoja, niinkuin niitä nimitettiin. Joskus pääsimme yhdellä, mutta useimmin niitä seurasi monta peräkkäin, ja ainoastaan näiden myrskyjen aikana saimme vähän sadetta. Laivasta — puhun nyt myöhemmin saatujen tietojeni perusteella — ei näytty huomaavan vaaraa, purjeet olivat vielä korjaamatta ja pieksivät mastoja. Vihdoin huomasin pienen esineen laivan vieressä ja otaksuin sen olevan veneen, jota toverini odotti. Se näytti laivan poikaselta vanhan rinnalla, mutta en puhunut sanaakaan, sillä odotin jännityksellä, minkä vaikutuksen kiihtyvä tuuli tekisi laivalle. Olin nimittäin toverini puheista huomannut, että jotakin tulisi tapahtumaan. Hetken perästä huomasinkin, että valkeat purjeet katosivat, ihmisten häärätessä hikipäissään ja että vene kääntyi takaisin laivan sivuun. Oli sattunut, että he eivät olleet ajoissa huomanneet hirmumyrskyä, sillä hetkeä myöhemmin näin laivan kallistuvan sen voimasta ja sitten sakeni ilma niin, etten enää voinut nähdä mitään.
Tuleeko vene, poika? huusi toverini.
— En voi nähdä sitä, vastasin, kaikki peittyi sumuun.