15. Lintuni.
Vihdoin tulivat linnut ja minä kokosin paljon munia, joista sain vaihtelua ruokaani, sillä olinkin elänyt niin kauan kuivatulla lihalla. Työn puutteessa rupesin silloin tällöin kalastamaankin, jota Jackson'in eläessä tuskin koskaan olin tehnyt, ja sain siitäkin vaihtelua ruokaani. Jackson ei välittänyt kalasta, koska meidän silloin, valmistaaksemme sitä, täytyi kiivetä rotkoon hakemaan puita, ja hän ei pitänyt ponnistuksista. Kun linnut tulivat, luin uudestaan luonnonkirjasta kuvauksen fregatti- ja muista siinä mainituista linnuista. Oli siinä kuvakin muutamasta kiinalaisesta uikkuineen ja kuvaus, miten niitä kesytettyinä käytettiin kalastamisessa. Tästä juohtui mieleeni, että voisinhan minäkin kesyttää muutamia lintuja seurakseni ja opettaa niitä pyytämään kaloja, mutta tiesin, että minun täytyi odottaa siksi, kunnes poikaset olivat kasvaneet melkein lentokykyisiksi.
Päätin nyt ensin mennä rotkoon muutamiksi päiviksi kokoamaan puita. Hakkasin sellaisiksi tavallisesti raidan tahi pajun näköisiä pensaita, jotka olivat siihen tarkoitukseen melkein sopimattomia, vaikka siellä oli toisenlaisia, keveämpipuisiakin pensaita, jotka paloivat hyvin. Jackson oli kertonut, että edellisiä sanottiin pajuksi ja käytettiin koppia valmistaessa. Hän oli opettanut minut myöskin letittämään oksat yhteen kantamuksia tehdessäni. — Ne eivät olleet kumminkaan pajuja, vaan jonkunlaisia oleandereita, niinkuin sittemmin sain tietää.
Varattuani mukaani muutamia tusinoita koviksi keitettyjä munia läksin sitten eräänä aamuna rotkoon. Niinkuin ennen jo olen kertonut, täytyi rotkoon päästäkseen ensin kulkea jonkun matkaa noin kymmenen metriä korkean kallioseinän juurta ja sitten kahlata puron poikki, jonka kautta matka pensaikkoon piteni puolella peninkulmalla. Tuo kallioseinä oli juuri sama, jolta kapteeni oli pudonnut, kun Jackson ei ollut häntä auttanut. Tultuani pensaikkoon, rupesin töihin ja sain kolmessa päivässä hakatuksi noin viisikymmentä suurta kantamusta, joiden arvelin riittävän pitkäksi aikaa. Vaikein työ oli vielä jäljellä, nimittäin kotiin kantaminen, ja siinä saisin hikoilla, koska en voinut viedä muuta kuin kantamuksen kerrallaan. Silloin hoksasinkin, että heittämällä kantamukset vuorelta alas säästyn melkein peninkulman pituiselta kantamiselta, sillä minun ei niin muodoin tarvinnut raahata niitä purolle ja taas palata takaisin. Paikka, jossa puut olivat, ei ollutkaan todellisuudessa neljäsosa peninkulmaa kauempana uimalahdesta ja maa vietti sinne koko matkan. Ilostuin keksinnöstäni ja ihmettelin, ettei Jackson ollut sitä milloinkaan hoksannut, sekä aloin panna tuumaani täytäntöön. Paikoitellen oli alituisesti tippuva vesi tehnyt jyrkänteen reunan hyvin liukkaaksi. Toin kantamukseni yhden toisensa perään ja heitin ne jyrkänteeltä alas, kuitenkin koettaen varoa, etten itse luisuisi mukaan. Olin jo lopettamaisillani, jäljellä oli enää vain pari kolme kantamusta, kun heittäessäni alas muudatta kuormaa luiskahdinkin ja ennenkuin ennätin saada mistään kiinni, luistin reunalta ja putosin ainakin kymmenen metrin korkeudelta. Makasin kai siinä tainnuksissa useita tunteja, ennenkuin vihdoinkin toinnuin ja huomasin makaavani risukimpuilla, jotka olin heittänyt alas. Niille putoaminen, eikä kovalle kalliolle, oli pelastanut henkeni. Nousin niin pian kuin vain voin koota ajatukseni. Joka paikka oli hellänä ja mustelmilla, veri juoksi suustani, mutta luut tuntuivat olevan eheitä. Voin kumminkin siksi huonosti, etten saattanut tänään enää tehdä mitään. Lähdin nilkuttamaan kotiin ja panin nukkumaan. Syvä uni virkisti minua ja muutamien päivien kuluttua olin jo entiselläni. Kastelin kukkiani, jotka olivat kuihtuneet ikäänkuin ikävästä, koska olin ollut niin kauan poissa. Menin sitten paikalle, johon olin jättänyt risukimppuni ja helpoittaakseni työtäni päätin kantaa ne uimarantaan ja pinota ne sinne kallioitten juurelle. Mainitsen tämän syistä, jotka lukija sitten tuonnempana on huomaava. Viivyin siinä pari päivää, sillä putoamiseni jälkeen ei minulla ollut mitään halua työskennellä kovasti, ja kun työ oli tehty, tulin hyvin iloiseksi.
Linnunpoikaset olivat nyt haudottuja, mutta minun täytyi odottaa vielä neljä tahi viisi viikkoa, ennenkuin voin mitä ottaa. Yksinäisyys alkoi taasen tuntua ikävältä. Kasvit kasvitarhassani olivat kaikki kukkineet ja kuihtuneet, enkä löytänyt siinä enää mitään mielenkiintoista. Aloin taasen lukea raamattua ja vanhan ja uuden testamentin kertomukset huvittivat minua. Tarvitsee tuskin mainita, että luin raamattua niinkuin jotakin muutakin kirjaa, vain huvikseni, enkä suinkaan miksikään mielen ylennykseksi.
Vihdoinkin koitti lintujen otto-aika ja silloin oli minulla tarpeeksi työtä, ennättämättä olla alakuloinen. Kokosin aivan yhtäpaljon kuin silloin, jolloin minulla vielä oli Jacksonkin elätettävänä, ja käyttämällä uusia veitsiäni oli työ jotakuinkin helppoa. Niin pian kuin olin saanut ruokavarani kootuksi, kävin noutamassa ne linnut, jotka jo ennen olin valinnut ja jättänyt jäljelle tätä tarkoitusta varten. Ennätin juuri viime, tingassa, sillä kaikki olivat lentoon lähdössä, kun tulin niitä noutamaan. Tapeltuani kovasti vanhojen lintujen kanssa onnistuin vihdoin ryöstämään ne ja kirkuen ja iskien ajoivat vanhat linnut minua takaa koko matkan. Saavuttuani onnellisesti takaisin, vein linnut mukanani majaan ja sidoin jokaisen niistä jalastaan siimankappaleella kiinni muutamiin suuriin majan ulkopuolelle ennen kokoamiini kiviin. Vanhat linnut ahdistelivat minua pimeään asti, jolloin ne lensivät pois ja väsynyt kun olin päivän työstä, en ollut pahoillani päästessäni nukkumaan.
Herätessäni aamulla olivat vanhat linnut poikastensa seurassa kentällä, koettaen tietysti houkutella niitä mukaansa lentämään, jonka jalkoihin sitomani siimat estivät. Vaikka tulinkin paikalle, eivät ne jättäneet niitä sittenkään heti, vaan lähtivät vasta vähän ajan kuluttua lentoon merelle päin ja palasivat muutamien minuuttien kuluttua takaisin, kantaen nokassaan pieniä kaloja, joilla ne sitten ruokkivat poikasiaan. Tällä tavalla menettelivät ne parina seuraavana päivänäkin, Sitten seurasi yleinen matkaan lähtö. Koko parvi keikkui ja pyöri ilmassa huutaen ja kirkuen hirveästi sekä lähtien lopuksi etenemään pohjoista kohti. Nuo kuusi vanhaa lintua, jotka olivat poikastensa luona majalla, näyttivät tulevan levottomiksi. Ne lensivät huutaen ja kirkuen sinne tänne, mutta kohosivat vihdoin kovasti rääkyen korkealle ilmaan ja lähtivät lentämään vielä näkyvissä olevan parven perään; niitten vaistomaiset elämäntavat olivat voittaneet rakkauden poikasiin. En tullut ollenkaan pahoilleni niitten lähdöstä, sillä halusin olla uusine perheineni aivan rauhassa. Laskeusin kalliolle ja pyydystin kalan, joka oli niin suuri, että siinä oli ruokaa niille kolmeksi neljäksi päiväksi. Ruokin niitä nyt kalan suolilla, joita ne halusta näkyivät syövän. Ensimmäisinä päivinä olivat ne hyvin levottomia, mutta rauhoittuivat sitten vähitellen. Ne eivät näyttäneet ainoastaan tuntevan minua, vaan tervehtivätkin minua lähestyessäni, joka minua suuresti huvitti.
Laiminlöin nyt kukkaseni lintujen tähden ja istuin tuntikausia kentällä uusien toverieni kanssa, jotka, täytyy tunnustaa, eivät olleet juuri vilkkaita tahi ymmärtäväisiä, mutta olivathan kumminkin eläviä ja olihan niillä silmät. Ne nousivat harvoin seisomaan, paitsi silloin, kun annoin niille kalaa, jota ne saivat neljä kertaa päivässä; silloin seisoivat ne jokainen haaralla-jaloin ja nokka ammollaan odottamassa vuoroaan. Ne olivat minulle suureksi iloksi ja kasvoivat joutuin, höyhenpuvun tullessa päivä päivältä yhä komeammaksi. Panin niille kaikille nimet luonnonkirjastani: Leijona, Tiikeri, Pantteri, Karhu, Hevonen ja Aasi, joista luullakseni tuo viimeinen olisi sopinut parhaiten kaikille. Ruokkiessani kutsuin niitä aina nimeltä ja huomasin pian ilokseni, että ne oppivat tuntemaan sen melko hyvin. Olin ihastuksissani ja huvittaakseni niitä luin niille kirjojani, lauloin niille laulujani, puhuin ja voin kertoa niille useita raamatun kertomuksiakin, kuten esimerkiksi Josefista ja hänen veljistään, ja koska ne kuuntelivat niin hullunkurisen totisina, luulin melkein niitten jotakin ymmärtävän.
Jonkun ajan kuluttua päästin niistä kaksi irti, kuitenkin ensin leikattuani niitten siivet. Ne tulivat paljon vilkkaimmiksi, seurasivat minua sisälle majaan ja jäivät tavallisesti sinne yöksi. Kun näin, ettei niillä ollut aikomustakaan karata, päästin ne kaikki irti, leikattuani ensin niitten siivet. Kaikki muutkin pysyivät kiltisti kotona, kuten nuo kaksi ensimmäistäkin.
Uusien toverieni täydellinen kuuliaisuus ja hyvä käytös soi minulle taasen paljon vapautta, jota en ollenkaan kaivannut, koska minulla oli niin vähän tekemistä. Rupesin kumminkin hoitamaan taasen kasvitarhaani. Tällä haavaa en voinut tehdä juuri muuta kuin kastella kukkiani ja tarkastella köynnöskasvien päivittäistä kasvua, niitten rohkeasti kiipeillessä majani seinille. Aioin kumminkin piakkoin lähteä taasen saaren sisäosiin hakemaan jotakin uutta kokoelmaani.