— Kynä on kyllä hyvä ase sekin, väitti Alfred; — se voi saada suuria aikaan. Ja sitä paitsi sanoit itse, että sinä tulet viemään tärkeitä kirjeitä metsäpäällikön ystäville, siitä päättäen saat kyllä liikkua ulkonakin. Ja miksi et voisi Oswaldin kanssa silloin tällöin käydä metsälläkin, vaikka olet kirjuri… usko pois, sinulle tulee hyvät päivät herra Stonen luona. Älä siis epäile ja muista, ettei tällaista tilaisuutta niinkään pian taas ilmene, tuskinpa koskaan.
— Sinä olet oikeassa, Alfred, jos oloni käy liian tukalaksi, palaan takaisin teidän luoksenne.
— Kiitos, Edvard, siinä teit viisaasti. Mutta kylläpä tuo Kate Stone on herttainen tyttö. Hän lupasi pian taas tulla tervehtimään Alicea ja Editiä ja tuoda heille kukantaimia puutarhaa varten; se ilahduttaa minua, tytöt ovat jo kyllin kauan olleet seuraa vailla täällä erämaassa, ja hänen seurastaan on heille vain hyvää.
Edvard ei vastannut tähän mitään, mutta hän ajatteli ehkä sitä enemmän. Ja kun Alfred vähän ajan kuluttua läksi toimilleen, vaipui Edvard syviin ajatuksiin. Hän oli niin iloinen! Kate Stonen kuva ei lähtenyt hänen mielestään. Ja metsäpäällikköön, joka hänelle ensin oli ollut niin vastenmielinen, hän päivä päivältä yhä enemmän kiintyi. — Kuningas tahtoi olla yksinvaltias ja riistää kansalta vapauden ja oikeuden, niinhän metsäpäällikkö sanoi. Niin ei Arnwoodissa kuninkaasta puhuttu, mutta jos se oli totta, saattoi kyllä ymmärtää, että kansa oli noussut kapinaan. — Mutta heillä ei ollut oikeutta häntä surmata, ajatteli Edvard edelleen. Ja se on metsäpäällikönkin mielipide. Hän inhoaa kuninkaanmurhaajia yhtä paljon kuin minäkin. Oikeastaan me molemmat siis olemme yhtä mieltä…
Tässä keskeytyi Edvardin mietiskely. Pablo tuli kutsumaan häntä sisään.
Illallinen oli pöydässä.
KAHDEKSASTOISTA LUKU.
Edvard suostuu.
— Edvard, toru Pabloa, sanoi Edit. — Hän on paha poika; hän on ollut häijy kissaraukalleni.
Pablo nauroi.
— Katsos, Edvard, hän nauraa. Heitä hänet salakuoppaan takaisin, siellä hän saa olla, kunnes katuu.