— Sano heille minulta terveisiä, Benjamin, pyysi Jaakko; — minun täytyy nyt lähteä!
— Minne?
— Hoh, en oikein tiedä itsekään — mutta kai Lontooseen päin. Nyt, kun lapset ovat kuolleet, ei minulla ole mitään tekemistä tällä paikkakunnalla enää.
Tällä tavoin Jaakko koetti johdattaa kaikki ihmiset väärille jäljille, ettei hänen salaisuutensa tulisi ilmi.
Heitettyään Benjaminille hyvästi, hän riensi kotiin. Kaikki lapset ja Turva juoksivat häntä vastaan kappaleen matkaa mökistä, mutta hän käski heidän mennä sisään, koska metsä luultavasti vilisi sotaväkeä.
— Nyt meidän täytyy saada toimeksi päivällinen, sanoi hän, kun he olivat tulleet tilavaan tupaan, joka samalla oli keittiö, ruoka- ja arkihuone. — Meidän täytyy kaikkien ryhtyä toimeen. Kuka tahtoo olla keittäjätär?
— Minä! huusi Alice.
— Se on oikein, tyttöseni. Tuolla nurkassa on kori, jossa on perunoita, sipulit riippuvat nuorassa, vettä… kuka tahtoo noutaa vettä?
Edvard sieppasi heti sangon ja juoksi lähteelle. Sillä aikaa kuin
Alfred ja tytöt kuorivat ja huuhtoivat perunat, leikkasivat Jaakko ja
Edvard metsänriistan kappaleiksi, ja pian oli ruoka tulella.
— Eikö ole hauska näin itse valmistaa ruokansa? kysyi Jaakko, ja siitä olivat kaikki yhtä mieltä hänen kanssaan. Sillä aikaa kuin pata kiehui, opetti vanha metsänvartija lapsia siistimään taloa. Lattia lakaistiin, uuninlaatta hangattiin puhtaaksi, tuolit ja pöydät pölytettiin. Viimein oli ruoka valmis pöydälle tuotavaksi, mutta samassa syöksyi Edvard sisään ja sanoi: — Tuolla tulee muutamia ratsastajia.