Niin, siinä tuli todellakin pieni parvi Cromwellin ratsuväkeä ajaen mökkiä kohti, mutta Jaakko oli kekseliäs kuten aina.
— Rakkaat lapset, ne tulevat luultavasti etsimään talon ristiin rastiin. Senvuoksi täytyy sinun, Alfred, siskoinesi paneutua vuoteeseen ja tekeytyä hyvin sairaaksi. Ja sinä, Edvard, riisut takin yltäsi ja pukeudut tähän minun vanhaan metsätakkiini, ja sitten istut makuuhuoneessa sairaitten sisarustesi luona. Tule, pikku Edit, nyt leikimme maatapanoa, jäljestäpäin syömme.
Hetkisen kuluttua oli kaikki näppärästi järjestetty, lapset makasivat sängyssä, leukaan asti peitettyinä, ja Edvard seisoi vanhaan takkiin pukeutuneena vuoteen ääressä vesiruukku kädessään. Tuskin Jaakko oli saanut korjatuksi kaikki lautaset pöydästä, kun jo ovelle kolkutettiin.
— Sisään!
— Kuka sinä olet? kysyi sotamiesten päällikkö astuessaan matalaan majaan.
— Minä olen vain köyhä metsänvartija, vastasi Jaakko, — ja täällä on asiat huonosti.
— Mikä on hätänä?
— Kaikki lapset ovat ripulissa.
— Meidän täytyy kuitenkin tutkia talo.
— Olkaa hyvät, mutta varokaa, ettette peloita lapsia hengiltä.