— Kenties hän aikoo tarjota sinulle jotain tointa?
— Aivan oikein. Hän pyytää minua kirjurikseen ja minä aion suostua.
Mikä on sinun ajatuksesi asiasta, Oswald?
— Minun mielestäni sinun tulee ottaa paikka vastaan, ainakin koetteeksi, ja voithan luopua siitä, ellei toimi sinua miellytä. Siitä olen ainakin varma, että metsäpäällikkö panee parhaansa tehdäkseen olosi niin miellyttäväksi kuin suinkin.
— Metsäpäällikön kirjurina saan tietää yhtä ja toista sellaista, josta en nyt erakkona täällä metsässä tiedä mitään. Ja luulenpa, että piankin saamme kuulla tärkeitä uutisia.
— Kuninkaasta, tarkoitat? Luulet hänen tulevan Englantiin? Niin minäkin luulen; mutta ikävä kyllä eivät hänen toiveensa näytä kovin valoisilta tätä nykyä. Kysy vain herra Stonelta, hän kyllä tietää.
Näin keskustellen he ratsastivat edelleen, ja neljän tunnin kuluttua he joutuivat perille. Oswald otti Kimon huostaansa, ja Edvard kolkutti metsäpäällikön ovelle. Jane aukaisi oven ja vei Edvardin arkihuoneeseen, missä hän tapasi metsäpäällikön.
— Hyvää päivää, herra metsäpäällikkö.
— Olen iloinen nähdessäni teidät, Edvard Armitage. Te tulette antamaan vastauksen ehdotukseeni. Mitä olette päättänyt?
— Minä pyydän kiittää teitä, herra metsäpäällikkö, ystävällisyydestänne, vastasi Edvard, — ja suostun kiitollisuudella tarjoukseenne sillä ehdolla kuitenkin, että saan palata kotiini, ellei toimi olisi minulle sopiva.
— Sitä en pelkää, vastasi herra Stone. — Te tulette kirjoittamaan minun saneluni mukaan, koska en heikoilta silmiltäni itse voi hoitaa kirjeenvaihtoani, mutta minä en saa kovin monta kirjettä, joten teille kyllä jää vapaata aikaakin… Sitäpaitsi täytyy minun silloin tällöin lähettää teidät Lontooseen asioille, mutta se ei suinkaan ole teistä vastenmielistä?