— Ei, siinä olette oikeassa.
— Hyvä. Asia on siis selvä. Te saatte oman huoneen ja syötte minun pöydässäni kuin perheeseen kuuluva. Mitä palkkaan tulee, luulen teidän siihen tyytyvän. Nyt määräämme siis vain päivän, jolloin astutte toimeenne.
— Niin… en tiedä oikein, luulenpa, että minun täytyy vaihtaa pukua, sanoi Edvard katsellen metsästyspukuaan, — nämä vaatteet tuskin sopivat kirjurille.
— Oikein, ne voitte säästää metsästysretkiä varten — sillä arvaanpa, ettette kokonaan aio jättää rakkaita metsämatkojanne. Minä annan teille rahaa, niin voitte hankkia itsellenne uudet vaatteet Lymingtonissa.
— Kiitos, herra Stone, mutta minulla on kyllä itselläni riittävästi rahoja siihen tarpeeseen, vastasi Edvard.
— Miten tahdotte, malttakaa; tänään on keskiviikko — voitteko tulla maanantaina?
— Maanantaina, kyllä, luullakseni.
— Siis päätetty. Te jäätte tietysti tänne yöksi. Kate ja Klara ovat viereisessä huoneessa. Ettekö tahdo käydä heitä katsomassa? kysyi herra Stone.
Hän avasi oven ja vei Edvardin sisään sanoen: Kate: — Edvard Armitage syö meillä päivällistä tänään ja jää yöksikin. Koeta sinä huvittaa häntä päivälliseen asti.
Klara juoksi Edvardia vastaan. Edvard suuteli häntä ja ojensi kätensä
Katelle.