Seuraavana aamuna ajettiin koko vuohilauma metsään, jossa oli runsaasti ruohoa, ja Pablo ja Virkku paimensivat niitä. Päivällisaikaan ajoi Pablo vuohet metsänvartijanmökin läheisyyteen ja käski Virkun paimentaa niitä, sillä aikaa kuin hän itse meni syömään. Virkku toimitti tehtävänsä Pablon tyytyväisyydeksi, se ei poistunut vuohien luota, niin kauan kuin Pablo oli sisässä. Ja parin kolmen päivän kuluttua tuli koira aivan hyvin toimeen yksinkin; joka aamu se meni vuohiparven kanssa metsään ja palasi kotiin illalla — lyhyesti sanoen, Virkku oli mainio paimenkoira.
YHDEKSÄSTOISTA LUKU.
Edvard lähtee kotoa pois.
Lauantaina Alfred ja Pablo lähtivät Lymingtoniin, josta he toivat Edvardin uudet vaatteet. Sunnuntai kului levossa ja rauhassa. Sisarukset ja mustalaispoika kokoontuivat vielä kerran pitämään hartaushetkeä vanhan metsänvartijan haudalle, ja iltapuolen he viettivät yhdessä ihanassa metsässä. Vähän tavallista vakavampia he kuitenkin olivat, mutta jokainen pani parastaan ilahduttaakseen muita.
Maanantai koitti, ja Edvardin oli nyt määrä lähteä "suureen avaraan maailmaan" ja jättää omaisilleen hyvästi. Jo varhain aamulla hän pukeutui uusiin vaatteisiinsa ja tyttöjen mielestä ne soveltuivat hänelle erinomaisesti. — Sinä muistutat nyt niin Arnwoodin aikoja, he sanoivat. Ja siinä he olivat oikeassa. Edvard näytti todellakin nyt uusiin vaatteisiinsa pukeutuneena enemmän aatelismieheltä kuin yksinkertaisessa metsästystakissaan.
Aamiaisen jälkeen valjastettiin Kimo, ja kärryt pyörivät portaiden eteen. Edvardin kapineet nostettiin kärryille, ja Alfredin toivomuksesta hän jätti Virkun kotiin ja otti vain Turvan mukaansa. Pablo lähti mukaan, hänen oli näet määrä tuoda hevonen takaisin kotiin. Edvard heitti sydämelliset jäähyväiset, hän suuteli itkeviä sisariaan ja pudisteli veljensä kättä.
Sitten hän nopeasti nousi kärryihin. — Aja! huusi hän Pablolle, ja niin hän lähti uuteen kotiinsa.
— Kukapa olisi uskonut, että minä, Edvard Beverley, tulisin asumaan keropään katon alla, mietti Edvard ajaessaan metsän halki. — En tiedä, miksi minulla on niin suuri luottamus herra Stoneen? Ja miksi en häneen luottaisi? Hän on rehellinen ja kelpo mies, ja minä pidän hänestä todellakin — mutta omituiselta tuntuu joka tapauksessa.
Edvard ei itse ymmärtänyt, mikä oikeastaan oli saattanut hänet suostumaan metsäpäällikön tarjoukseen. Jos hän olisi paremmin tuntenut oman sydämensä ja ollut tarkkanäköisempi, olisi hän epäilemättä keksinyt, kuka oikeastaan oli syypää hänen taipuvaisuuteensa. Mutta hänen mieleensä ei juolahtanutkaan, että Kate Stone jollain lailla oli vaikuttanut hänen päätökseensä. Hän iloitsi vain siitä, että saisi nauttia herttaisen ja iloisen tytön seurasta.
Näissä unelmissa häiritsi häntä Pablo, jonka oli vaikea pitää kieltään kurissa niin kauan aikaa. — Edvard-herra, teistä ei olla hauska jättää koti — te ajatella paljon. Miksi siis lähteä pois?