— Niin, ja mustalaispoikia, lisäsi siihen Edvard hymyillen.
— Niin, toisti Pablo nyökäyttäen kiharapäätään. — Lehmiä, mustalaisia ja viimein — hevosia!
Kun Edvard saapui perille, vastaanottivat metsäpäällikkö ja molemmat tytöt hänet sydämellisesti. Kannettuaan huoneeseensa kapineensa meni hän heti tervehtimään vanhaa ystäväänsä Oswaldia, joka toimitti Turvalle rauhallisen paikan koiratarhassa. Palatessaan takaisin arkihuoneeseen hän näki Pablon istuvan keskellä lattiaa matolla innokkaassa keskustelussa Katen ja Klaran kanssa; heistä oli tuota pikaa tullut hyvät ystävät. Sittenkun Pablo ja Kimo kumpikin olivat saaneet syödäkseen, nousi mustalaispoika jälleen kärryihin, jotka Kate sitä ennen oli miltei täyttänyt ruukkukasveilla Alicea ja Editiä varten. Sitten heilutti Pablo ruoskaansa, ja Kimo lähti juoksemaan kotia kohti.
— Kuulepas, Edvard, nyt näytät aivan — —, sanoi Klara, mutta vaikeni äkkiä.
— Kirjurilta toivoakseni, vastasi Edvard.
— Ainakaan hän ei näytä metsänvartijalta, vai mitä, Kate? jatkoi
Klara.
— Ei pidä arvostella ihmistä hänen pukunsa mukaan, Klara.
— Sitä en teekään, vastasi Klara. — Nämä vaatteet eivät kaunistaisi
Oswaldia eikä muita metsänvartijoita, mutta Edvardille ne soveltuvat.
Enkö ole oikeassa, Kate?
Ja kun ei Kate vastannut mitään, kysyi Klara:
— Miksi et vastaa, Kate?