— Minä opin kyllä pian ampumaan, tuumasi Alfred.
— Niin, mutta toistaiseksi sinun pitää hoitaa kimoa ja porsaita, ja sitäpaitsi sinun pitää auttaa minua puutarhatyössä. Alice ja sinä saatte tehdä tulen ja siivota talon joka aamu, eikö totta, Alice? Ja keittää ruokaa ja laittaa vuoteet… niin, niin, siinä on yllin kyllin työtä. Ja pikku Editistä tulee meidän kanapiikamme.
— Ja minä saan antaa pienille kananpojille namuja niinkuin kotona, sepä on hauskaa, riemuitsi Edit.
— Niin, saattepa nähdä, että kaikki käy hyvin, tietysti ei heti ensimmäisenä päivänä, mutta vähitellen, kun te totutte. Ja täällä me saamme myös olla omana pappinamme; joka aamu luemme luvun raamatusta. Tehän osaatte lukea, molemmat pojat, ja pikku tytöt oppivat myös kyllä pian.
Nyt Jaakko avasi myttynsä ja otti esille ostoksensa, ja hetkisen kuluttua olivat reippaat pojat ja tytöt muuttuneet hienoista herraskartanonlapsista yksinkertaisiksi metsänvartijanlapsiksi.
— Nuo vaatteet ovat omiaan metsäelämään, sanoi Jaakko heille, kun he reippaina ja iloisina kokoontuivat arkihuoneeseen, — niissä voitte vapaasti liikkua — ja jos ne saavatkin pienen repeämän, vähät siitä.
Kas, sellainen puhe oli heille kaikille mieleen, ja nyt ei heillä ollut mitään rauhaa, ennenkuin he pääsivät koettamaan uusia pukujaan reippaassa rosvo- ja sotamiesleikissä ulkona talvipukuisessa metsässä.
NELJÄS LUKU.
Metsällä.
Seuraavana päivänä oli hankittava metsänriistaa päivälliseksi, ja Jaakko lähti Edvardin ja Turvan kanssa metsälle. Pyssyä Edvardilla ei ollut, mutta hän pääsikin mukaan vain tutustuakseen niihin tuhansiin pikkuseikkoihin, joista täytyy ottaa vaari, jos mieli päästä tulemasta kotia tyhjin laukuin.