— Sulhanen morsiantaan, lisäsi Edvard.
— Ei, sitä en tarkoittanut, ajattelin sanoa niinkuin hurskas katolilainen suutelee pyhäinjäännöstä. Sen vuoksi kysyn teiltä: miksi niin teette? Tehän ette ole sotilas, joka lähtee taistelutantereelle, ja jos niin olisikin, hauska olisi kuitenkin tietää, minkävuoksi suutelitte miekkaa.
— Kate, minä rakastan tätä miekkaa. Se on ollut eversti Beverleyn oma, siksi se on minulle niin rakas. Te tiedätte, kuinka paljosta minun on kiittäminen häntä ja hänen sukuaan.
— Mutta mistä syystä viette sen mukananne Lontooseen? Ei se sovi kirjurin aseeksi, Edvard, siksi se on liian suuri ja raskas.
— Koska en tahdo erota siitä, ja koska sekin päivä koittaa, jolloin sitä tarvitsen, Kate.
Kate ei vastannut, ja kun Klarakin nyt tuli huoneeseen, alkoivat tytöt tarkastaa Edvardin liinavaatevarastoa. Edvard lähti tapaamaan Oswaldia, ja nuoret kohtasivat toisensa vasta päivällispöydässä. Edvardin äkillinen lähtö painoi kaikkien mieliä; metsäpäällikkökin oli ääneti ja mietteissään. Illalla hän antoi Edvardille kirjeet, jotka hän oli ystävilleen kirjoittanut päivän kuluessa, sekä suuren rahasumman. Sitäpaitsi hän ilmoitti kenen puoleen Edvardin oli käännyttävä, kun hän tarvitsi lisää rahoja, ja antoi hänelle monta hyvää neuvoa, kuinka hänen tuli pääkaupungissa käyttäytyä.
— Jos matkustatte pois Lontoosta, on parempi, ettette kirjoita minulle. Sampsonista on teillä paljon hyötyä pääkaupungissa. Mutta jos hän palaa yksin kotiin, ymmärrän minä, mitä se merkitsee: te olette silloin lähtenyt pohjoista kohti. Nyt en tahdo kauemmin viivyttää teitä, Edvard. Jääkää hyvästi, taivaan Herra teitä suojelkoon ja siunatkoon.
Näin sanoen meni metsäpäällikkö omaan huoneeseensa.
— Sinä hyvä, jalo mies! kuiskasi Edvard. — Kuinka suuresti erehdyinkään sinun suhteesi ensi kerran tavatessamme.
Kirjeet ja rahat kädessään meni Edvardkin yläkertaan omaan huoneeseensa. Rukoiltuaan Kaikkivaltiaalta apua ja siunausta hän sitten laskeutui levolle.